Artikkelit avainsanalla: Menovinkit
16.10.2026
Rauhankävely Oulussa syyslomaviikolla
Kävelyn teemana on tänä vuonna Rauhan lähteillä – arvoina toivo, välittäminen ja sivistys.
24.9.2026
Muhoksen uuden seurakuntakodin esittely
Kaikille avointa avajaisjuhlaa vietetään piispa Jukka Keskitalon johdolla 30. syyskuuta.
18.9.2026
Irlantilaisen perinnemusiikin konsertteja tuomiokirkossa
The Irish Festival of Oulu järjestää kaksi maksullista konserttia Oulun tuomiokirkossa.
9.9.2026
Erja Lyytinen Taustatarinaklubilla syyskuussa
Taustatarinaklubin juhlavuoden syyskauden avaava Erja Lyytinen tarjoilee keikallaan oman musiikin lisäksi coverkappaleita laidasta laitaan.
3.9.2026
Sotaorpojen kokemukset tarinaksi
Sotaorvot pääsivät kertomaan omat tarinansa Annina Rokalle, joka loi niiden pohjalta yhden kuvitteellisen sotaorvon. Hänen tarinansa kuullaan Kulttuuritalo Valveella Oulussa 20. syyskuuta.
2.9.2026
Piispanpyöräilyt Oulun hiippakunnassa 2026
Lauantaina 12. syyskuuta Oulussa hypätään jälleen joukolla pyörän selkään kaikille avoimessa Piispanpyöräilyssä. Määränpäänä on tänä vuonna Jäälin kappeli.
20.8.2026
Oulujoen Elojuhlat 2026
Oulujoen kirkossa ja kirkkopuistikossa vietetään perinteistä Oulujoen seurakunnan Elojuhlaa sunnuntaina 23. elokuuta kello 10 alkaen.
19.8.2026
Jaakko Löytty ja Selloduo Varonen Haukiputaalla
12.8.2026
Hupisaarilla lauletaan virsiä
Oulu Sinfonia soittaa yleisön lempivirsiä yhteislaulutilaisuudessa 13. elokuuta Hupisaarten kesäteatterissa. Ilmaiset konsertit jatkuvat elokuun aikana niin Hupisaarilla kuin muualla kaupungilla.
5.8.2026
Lumijoella ja Kiimingissä tapahtuu elokuussa
Lumijoen ja Kiimingin seurakuntien elokuu on täynnä monipuolista ohjelmaa.
17.7.2026
Maistuvaa Oulua -tapahtuma on kunnianosoitus oululaisuudelle
Myllyojan seurakuntatalolla järjestettävä tapahtuma pitää sisällään muun muassa rössypottulounaan sekä puhetta Oulun koulun arkkitehtuurista.
26.6.2026
Teemakierrokset Oulun tuomiokirkossa 2026
Oulun tuomiokirkossa järjestetään teemallisia opastettuja kierroksia torstaisin syyskuun alkuun saakka. Kierrosten vetäjinä toimivat kirkon oppaat.
8.5.2026
Miehet ja pojat pyöräilevät Kiimingissä
Miesten ja poikien pyöräilytapahtuma keskiviikkona 13. toukokuuta tarjoaa liikuntaa, raitista ilmaa, makkaraa ja iltasaunan.
7.5.2026
Lähetysjuhlia toukokuussa
Toukokuussa järjestetään kolmet lähetysjuhlat: 13.–14. toukokuuta Lapualla, 15.–17. toukokuuta Espoossa ja ruotsinkieliset lähetysjuhlat 16. toukokuuta Espoossa.
