Kolumni: Kahden kansantaudin taakasta kiitollisuuteen
Tuukka Myllymäki kirjoittaa siitä, miten hän onnistui voittamaan niin masennuksen kuin siihen liittyneen häpeän. – Me voimme oppia toinen toisiltamme selviytymiskeinoja, hän kannustaa.
En tiedä kummasta kirjoitan. Häpeästä vai masennuksesta. Kirjoitan molemmista.
2000-luvun alussa sairastuin masennukseen. Aluksi en tiennyt, mikä oli vialla. Kaikki oli liian raskasta ja ilotonta. Ajattelin, että olen laiska, tyhmä ja aikaansaamaton.
Jossain vaiheessa en kehdannut mennä kauppaan yhtä aikaa muiden kanssa, koska arvottomuuden tunteeni oli niin valtava. Häpesin muiden katseita, vaikka en ollut todennäköisesti kenellekään tuttu.
Todellisuudessa olin vain yksi random-tyyppi kassajonossa, mutta masennus painoi hartioitani niin paljon, että en käsittänyt sitä. Häpeä omasta minuudesta hämärsi katseeni.
Noin viiden vuoden ajan elin kahden kansantaudin johdattamana. Elämä oli syvyyksissä vaeltamista. Ihmisiä nähdessäni olin kuitenkin usein iloinen, peitin synkkyyttäni hymyn taakse.
Kun pääsin nousemaan syvyyksistä pintaan, huomasin, kuinka paljon hyvää elämässä on. Sain silloin elämäni takaisin.
Opin olemaan kiitollinen niistä asioita, jotka minulle on suotu. Myöhemmin olen ajatellut, että masennus oli minulle eräänlainen monen vuoden oppikoulu.
Häpeä seurasi mukana masennuksen vuosina. Myöhemmin aloin pohtimaan häpeää itsenäisenä kokonaisuutena. Päätin kääntää häpeän voimavaraksi. Ei se muuta vaatinut kuin jääräpäisen päätöksen: minähän en anna häpeän määrittää itseäni. Tunne ei saa varjostaa päätöksiä elämässäni.
Kesällä aloitin YouTube-kanavallani Häpeä-videoiden sarjan. Sen jaksoissa avaan häpeän kokemuksiani. Olen prosessoinut niitä vuosien ajan. Minusta tuntuu, että juuri häpeä estää meitä ihmisiä tekemästä ja kokemasta eri asioita. Siksi haluan olla sanoittamassa omia tuntemuksiani ääneen.
Me voimme oppia toinen toisiltamme selviytymiskeinoja. Siinä sosiaalisen median voima on vahvana apuna.
Nämä kaksi kansantautiamme, masennus ja häpeä, voivat olla joko mieliämme myrkyttäviä tai sitten niistä voi jälkikäteen oppia jotain. Erityisesti tunnen kiitollisuutta siitä, että olen oppinut omien kokemuksieni myötä näkemään elämää uudessa valossa.
Kirjoittaja on Kempeleen seurakunnan viestintäpäällikkö
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.