Elsi Salovaara | Opas ehdokaslistojen arvoihin

Seurakuntavaalien alla nousee esiin aina sama kysymys: mitä ehdokaslistojen taustaryhmät ovat, koska se ei käy ilmi niiden nimistä. Itse asiassa nimistä voi päätellä paljonkin.
Oulussa ehdokkaita on asettanut viisi ryhmää.
Toimivat seurakuntalaiset -listan ehdokkaat ovat aktiivisesti mukana seurakuntien toiminnassa, erityisesti lähetystyössä. Joukossa on herätysliikeväkeä esimerkiksi Kansanlähetyksestä ja Suomen luterilaisesta evankeliumiyhdistyksestä. Julistustyö ja lasten ja nuorten kristillinen kasvatus ovat tärkeitä tavoitteita.
Kristillisten perusarvojen puolesta -lista painottaa Jumalan sanaan pohjautuvia arvoja. Samanniminen lista löytyy Oulun lisäksi kaikista muistakin levikkialueemme seurakunnista. Listan ehdokkaita yhdistää vanhoillislestadiolainen herätysliike.
Elävä seurakunta – Lähellä ihmistä -listalla on väkeä useista taustaryhmistä. Puoluepoliittisesti lista on sateenkaareva, sillä ehdolla on tuttuja kasvoja niin demarien, kokoomuksen kuin vasemmistoliiton riveistä. Eslin ehdokkaita yhdistää tavoite tehdä kirkosta tasa-arvoisempi ja ympäristöystävällisempi.
Katse ja Verso ovat listoista ne, joiden nimistä on hankalampi päätellä ryhmien tavoitteita.
Katseen listoilla on keskustan ja kokoomuksen aktiiveina toimivia henkilöitä, mutta myös puolueisiin sitoutumattomia ehdokkaita. Ehdokkaita sillä on Oulun lisäksi myös muutamassa muussa seurakunnassa. Katseelle tärkeää on turvata palvelut kaikille asuinalueesta riippumatta.
Verso on listoista tuorein ja liberaalein. Oulussa kolmessa seurakunnassa ehdokkaita asettaneen listan tavoitteet ovat pitkälti samat kuin Eslillä. Ehdokkaat ovat sitoutuneet vastustamaan syrjintää ja rasismia sekä toimimaan kestävän kehityksen mukaisesti kaikessa päätöksenteossa.
Kirjoittaja on Rauhan Tervehdyksen päätoimittaja
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.
