Johanna Herranen: Lapset ja nuoret seurakunnassa
Vaalipostia-otsikolla julkaistaan Rauhan Tervehdyksen levikkialueen seurakuntavaaliehdokkaiden tekstejä.

Seurakunnan yksi tärkeistä tehtävistä on tukea vanhempien kasvatustyötä ja seurakunnat järjestävätkin monipuolista toimintaa lapsille ja nuorille: ilmaisia kerhoja, nuorten iltoja, isostoimintaa, leirejä, pyhäkouluja sekä erilaisia tapahtumia.
Seurakunnan eri toiminnoissa huolehditaan turvallisesta ympäristöstä, ja lapsella tai nuorella on tilaa kysellä ja kasvaa.
Esimerkiksi leiritoiminta on tärkeä osa monen lapsen ja nuoren kasvua ja kehitystä.
Hieno esimerkki leiritoiminnasta on joka kesäinen Rokualla järjestettävä kymppileiri.
Olen itse saanut olla jo viitenä kesänä mukana vapaaehtoisena toteuttamassa ohjelmaa kyseiselle leirille.
On uskomattoman hieno fiilis kuunnella parin sadan lapsen laulavan leiriteltassa On hienoa olla täyskymppi, ja nähdä lasten innostus järjestää markkinoita, joiden tuotolla tuetaan Hosainan kuurojen koulua Etiopiassa.
Jokaisella 10-vuotiaalla pitäisi olla mahdollisuus osallistua tälle leirille halutessaan.
Tuiran seurakunnassa on useita vuosia osa rippikouluryhmistä ollut todella isoja henkilöstö- ja tilaresurssien vuoksi.
On hienoa, että todella moni nuori haluaa rippikouluun, mutta rippikouluryhmistä tulisi saada sopivan kokoisia, jotta rippikoulussa ja leirillä olisi aikaa nuorten henkilökohtaiseen kohtaamiseen.
On siis tärkeää, että jatkossakin seurakunnilta löytyy rahoitusta ja henkilöresurssia tarpeeksi muun muassa leiritoimintaan.
Seurakunnasta täytyy löytyä myös lapsille ja nuorille sopivia tiloja kokoontua.
Myös kasvatusalan työntekijöitä pitää olla seurakunnassa tarpeeksi.
Vapaaehtoisia nuoria ja aikuisia pitäisi kouluttaa toimimaan myös monenlaisissa lasten ja nuorten toiminnoissa.
Usein juhlapuheissa sanotaan, että lapset ja nuoret ovat tärkeitä, mutta todellisessa päätöksenteossa lapset ja nuoret unohdetaan.
Lapsiin, nuoriin ja perheisiin panostaminen on kuitenkin äärettömän tärkeää ja pitkän linjan satsaus.
Johanna Herranen
Tuiran seurakunta, Elävä seurakunta – lähellä ihmistä
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.
