Jasmin Vähäkangas | Jokainen vuosi on iso lahja

”Se, että saamme syntyä tähän maailmaan on suuri siunaus, ja jokainen syntymäpäivä on mielestäni hieno merkkipaalu”, Jasmin Mäntylä kirjoittaa kolumnissaan.

Vietän syntymäpäivääni elokuussa, tarkemmin sanottuna Lahjan nimipäivänä.

Muistan jo lapsena ajatelleeni sen tarkoittavan sitä, että syntymäni on ollut lahja, ja sehän pitää paikkansa – meidän kaikkien kohdalla.

Se, että saamme syntyä tähän maailmaan on suuri siunaus, ja jokainen syntymäpäivä on mielestäni hieno merkkipaalu.

En ole koskaan kauhistellut sitä, kun ikää tulee lisää enkä suoraan sanottuna ymmärrä vanhenemisen kammoksumista.

Itse toki koen nyt taaperon äitinä olevani uuden elämän alussa, joten sekin vaikuttaa asiaan.

Viime kuukausina olen tehnyt jänniä havaintoja itsestäni, ja ne ovat taatusti ikäni ansiota.

Äitini ja isäpuoleni asuvat Oulussa perheemme kotipaikassa, lapsuudenkodissani, jossa itsekin olen asunut suurimman osan elämästäni.

Isovanhempani äitini puolelta rakensivat paikan kirjaimellisesti omin käsin, kun he muuttivat sota-aikana Karjalasta pohjoiseen.

Olen aina tykännyt lapsuudenkodistani ja viihtynyt siellä, mutta mieluummin olen asunut keskustan tuntumassa.

Tänä kesänä olen kuitenkin kokenut jonkinlaisen uuden rakastumisen Rantavainiolla sijaitsevaa kotipaikkaamme kohtaan.

Olemme mieheni ja poikani kanssa viettäneet siellä viikonloppuja ja olleet yötä, ottaneet aurinkoa, grillanneet ja saunoneet.

En edes muista, milloin ennen tätä kesää olen viettänyt siellä viimeksi kunnolla aikaa.

Ikä on tässäkin tapauksessa tehnyt hyvää, koska iän myötä alkaa arvostaa asioita ihan eri tavalla kuin nuorempana.

Voin ihan rehellisesti tunnustaa, että joskus parikymppisenä ja vielä kolmekymppisenäkin suhtauduin kaikkeen sellaisella ”hällä väliä” -asenteella.

Ikä ja äitiys on yhdistelmä, jolla on ollut minuun parantava vaikutus, sillä nykyään osaan arvostaa oikeita asioita.

Minun kohdallani niihin kuuluvat erityisesti oma perheeni, terveys, kotikaupunkini Oulu, sukumme historia, uskonto ja kaunis luonto.

Näitä kaikkia elämän hienoja perusasioita teen pojallenikin tutuksi päivittäin.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää