Pääkirjoitus: Kansanvaali on myös kirkon vahvuus
”Vaaleja tulee vaalia ja niihin kannattaa panostaa, niin ajallisesti kuin rahallisesti”, vakuuttaa Elsi Salovaara.
Haukiputaan seurakuntaan valittiin vastikään kirkkoherraksi Salla Autere. Mahdollisuus vaikuttaa oman pitäjän hengellisen johtajan valintaan kiinnosti noin viidesosaa äänioikeutetuista, eli täysi-ikäisistä Haukiputaan evankelisluterilaisen seurakunnan jäsenistä.
Tarkalleen ottaen äänensä antoi 18,3 prosenttia, eli reilut 1800 haukiputaalaista. Lukema voi tuntua pieneltä verrattuna esimerkiksi presidentinvaaleihin, ja sitä se onkin. Paikallisten vaalien uskoisi kiinnostavan enemmän, ja niiden pitäisi kiinnostaa enemmän.
Tosiasia kuitenkin on, että kirkollisessa mittakaavassa viidesosan saaminen äänestyspaikoille on hyvä saavutus. Vertailun vuoksi todettakoon, että edellisissä seurakuntavaaleissa toissa syksynä haukiputaalaisista äänesti hieman alle 12 prosenttia.
Äänestäjillä ja kaikilla muillakin kiinnostuneilla oli mahdollisuus tutustua ehdokkaisiin jumalanpalveluksessa annetun vaalinäytteen lisäksi myös itsekseen. Oulun seurakuntien verkkosivuilla ehdokkailla oli omat vaalisivunsa, joissa saattoi perehtyä heidän näkemyksiinsä lukemalla, kuuntelemalla ja myös katselemalla ehdokkaiden kotialbumeistaan valikoimia valokuvia.
Osa oli varmasti sitä mieltä, että vaalihulina meni liiallisuuksiin. Olen eri mieltä. Kirkolla ja seurakunnilla on vahva rooli omilla paikkakunnillaan. Sillä, kuka toimintaa johtaa, on merkitystä. Vaalit tarjoavat aina mahdollisuuden ihmisille kiinnostua ja vaikuttaa.
Vaaleja tulee vaalia ja niihin kannattaa panostaa, niin ajallisesti kuin rahallisesti. Niissä ei ole kyse vastakkainasettelusta, vaan yhteisön rakentamisesta. Jokaiselle on annettava siihen tasavertainen mahdollisuus ja kutsuttava heitä aktiivisesti vaikuttamaan.
Kirjoittaja on Rauhan Tervehdyksen päätoimittaja
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.