Kolumni: Auttamiseen sitoutuneet

Tänä vuonna vietetään diakonian juhlavuotta. 1.9.2022 tuli kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun Suomessa vihittiin virkaan ensimmäinen diakonissa, Matilda Hoffman.

Toinen Suomessa vihitty diakonissa oli Emma Wichmann, joka oli Pohjois-Suomen ensimmäinen diakonissa. Virkaan vihkimys tapahtui silloin, ja tapahtuu myös nyt, apostoliseen tapaan rukouksella ja kätten päälle panemisella. Piispa vihkii diakonit ja diakonissat diakonian virkaan palvelemaan maailmanlaajuista Kristuksen kirkkoa aina ja kaikkialla.

Sisar Matilda ja sisar Emma olivat edelläkävijöitä. He olivat mukana kehittämässä suomalaista sairaanhoitoa ja kirkon diakoniatyötä. Diakonissat ovat raivanneet myös tietä naisille toimia kirkon viroissa.

Kuukausi sitten meitä tapasi joukko entisiä opiskelijoita toisemme täällä Oulussa. Meidät vihittiin 31 vuotta sitten diakonissan virkaan Oulun tuomiokirkossa. Polvistuimme yhdessä, kumarsimme päämme ja saimme ottaa vastaan siunauksen.

Muistelimme opiskeluaikaa ja sen monia hauskoja sattumuksia, mutta muistelimme myös vihkimystä erityisesti. Moni meistä muisti, kuinka painavalta piispan käsi tuntui pään päällä. Jotenkin tuo konkreettinen painon tunne tuntui merkitykselliseltä.

Jokainen vuorollaan kerroimme elämäntarinamme. Jokainen tarina on tietysti erilainen ja hyvin erilaisia ovat nyt ne työpaikat, joihin olemme sijoittuneet. Muutama meistä on joutunut myös jo pois aktiivityöstä.

Alttarin ääreltä olemme lähteneet kukin kulkemaan omaa tietämme, mutta jokaiselle meistä tuolla diakonissaksi vihkimyksellä on ollut iso merkitys. Jaoimme yhteisen kokemuksen siitä, että se on antanut voimaa ja kannatellut meitä vaikeissa tilanteissa.

Diakoniatyön perusajatus, ulottaa apua sinne, minne muu apu ei ulotu, on pysynyt meillä mielessä. Heikomman puolella oleminen ja käden ojentaminen tarvitsevalle on näky, johon aikoinaan vahvasti sitouduimme.

Kirjoittaja on työkyvyttömyyseläkkeellä oleva oppilaitospastori