Kolumni: Jooga leviää seurakunnissa

Olen seurannut hämmentyneenä, kun seurakunnat ovat alkaneet järjestää joogatapahtumia. Sana jooga tarkoittaa yhteen liittämistä – mielen ja kehon tasapainoa.

Jooga lupaa ihmiselle elämän muutosta, läsnäoloa, yhteyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Joogassa voi ”edetä” ja esimerkiksi astanga- ja hathajoogat vievät ihmistä yhä syvemmälle itämaiseen uskonnolliseen ideologiaan.

Suomessa joogaa pidetään enemmänkin kehollisina harjoituksina ja jos joku niistä varoittelee, häntä pidetään tiukkapipona ja ahdasmielisenä.

Kirkon piirissä joogasta on kehitelty kristillisen- ja hiljaisuuden joogan muodot. Niissä on periaatteina avata kehoa ja mieltä sielun yhteydelle ja Jumalan läsnäololle. Tällöin joogan avulla yritetään poistaa jännitystiloja ja stressiä, jotta ”kuulisimme sielumme äänen kirkkaammin ” ja voisimme antautua syvemmin yhteyteen Jumalan kanssa.

Onko Raamatun opetuksen mukaista, että ihminen ”kiipeää tikapuita pitkin taivaaseen”, päästäkseen lähemmäksi Jumalaa?

Hienoilta kuulostavia periaatteita. Mutta onko Raamatun opetuksen mukaista, että ihminen ”kiipeää tikapuita pitkin taivaaseen”, päästäkseen lähemmäksi Jumalaa? Raamattu kertoo, että Jeesus tuli maan päälle ja kuoli meidän puolestamme, että me saisimme elää (Joh.3:16). Siis Jumala itse tuli taivaasta maan päälle ihmisen luo, ei toisin päin.

Emme pysty omilla teoillamme tai erilaisilla menetelmillä pääsemään lähemmäksi Jumalaa. Mutta kun uskomme Jeesukseen, Jumala tulee meidän luoksemme.

Kun uskomme Jeesukseen, Jumala tulee meidän luoksemme.

Kristillisissä joogaryhmissä rukoillaan ja kuunnellaan psalmitekstejä, mutta jooga-asennot ovat itämaisiin uskontoihin liittyviä palvonta- ja ylistysliikkeitä. Eli siinä yhdistyy kahden eri uskonnon harjoittaminen: kristillisyys ja hinduismi.

Monet ovat joogan kautta ”hypänneet” muihinkin uushenkisyyden muotoihin, kuten mindfulness, meedioistunnot tai ennustajilla käynnit. Silloin ollaan kaukana Jumalan tahdon mukaisesta elämästä.

Raamattu puhuu ihmisestä ruumiina, sieluna ja henkenä. Tarvitsemme liikuntaa, jotta kehomme pysyy kunnossa. Lisäksi voimme saada virkistystä vaikkapa kulttuurin tai musiikin parista. Mutta loppujen lopuksi sielumme ja henkemme ei saa tyydytystä ja rauhaa muualla kuin Jeesuksen ristin juurella, Jumalan hoidossa.

Kirjoittaja on Tyrnävän seurakunnan diakoni