Kolumni: Liian hiljaista auttamista?
Diakoniatyö toimii usein arjessa ihmisten rinnalla hiljaisesti. Ja vaikka pitäisimme diakonian avusta ääntä, ei tieto antamastamme avusta välttämättä kosketa silloin kun oman elämän asiat ovat kunnossa, kirjoittaa Saila Luukkonen.
Lähipiirissäni puhuttiin, että eräs nuori oli löytänyt vanhojentanssimekkonsa Oulun seurakuntien hyväntekeväisyysputiikki Domista. Moni ihmetteli, voiko tuollaista pukujen lainauspaikkaa edes olla olemassa – saiko mekon lainaksi vieläpä ilmaiseksi? Koska olen kirkon töissä ja Dom on minulle tuttu paikka, kummastelin, emmekö ole puhuneet asiasta koskaan.
Kun kerron työstäni seurakunnassa, kuulen usein huokauksen: kunpa ihmiset tietäisivät, miten paljon hyvää kirkollisverovaroin tehdään.
Diakoniatyössä toivomme, että osaisimme viestiä olemassaolostamme ja tekisimme sen tavalla, joka kannustaisi ihmisiä hädän hetkellä kysymään neuvoa seurakunnasta. Jotta onnistuisimme tässä, on tärkeää rakentaa yhteistyötä viestinnän ja diakoniatyön ammattilaisten välille.
Puhe ruoka- ja energiakriisistä huolettaa tällä hetkellä eri tuloluokissa eläviä kansalaisia. Erityisesti suuri joukko pienituloisia on vaarassa jäädä yhteiskunnan avun ulkopuolelle. Jos heillä on ollut aiemminkin jo tiukkaa, herää huoli pärjäämisestä kiristyvässä taloustilanteessa.
Diakoniatyö toimii usein arjessa ihmisten rinnalla hiljaisesti. Ja vaikka pitäisimme diakonian avusta ääntä, ei tieto antamastamme avusta välttämättä kosketa silloin kun oman elämän asiat ovat kunnossa.
Avun hakemisen esteenä voi olla tiedon puuttumisen lisäksi omillaan pärjäämisen kulttuuri tai häpeä avuntarpeesta.
Olen huomannut, että hyvä kohtaaminen ja myötätunto saavat häpeän poistumaan. Toimintavalmius palautuu ja toivo lisääntyy.
Usein diakoniatyö voi olla helpompi avun hakemisen paikka kuin niin sanottu yhteiskunnan virallinen taho. Diakonian apu on nopeaa, joustavaa ja kokonaisvaltaista.
Haastavat ajat tuovat meidät ihmiset perusasioiden äärelle. Kohtuullisuuden periaate ja toisen huomioiminen yhdistää parhaimmillaan koko yhteiskunnan toimimaan yhteiseksi parhaaksi.
Vapaaehtoisvoimin järjestettävissä diakonian yhteisöruokailuissa yhteen hiileen puhaltaminen on arkea.
Kirjoittaja on Oulun tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyöntekijä
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.