Kolumni: Musiikin kantava voima

Se oli raskas päivä. Ne olivat raskaat ajat.

Rakas mummoni oli kuollut yllättäen ja minulla oli vaikea ymmärtää, että se oli totta.

Hyvästellessämme ja laittaessamme arkkua kiinni sairaalan kappelissa pidimme pienen hartauden.

En muista mitä virsiä tilaisuudessa lauloimme, mutta muistan, että lauloin.

Lauloin koko suruni ulos, kyynelten läpi. Siinä hetkessä tuntui, että mikään ei auttanut. Vain virret, joita lauloin kuin viimeistä päivää.

Musiikki on tärkeä osa kaikkea juhlaa, niin ilossa kuin surussa. Se yhdistää ja tuo yhteisiä muistoja.

Aikoinaan ollessani ensimmäistä vuotta opettajana, ensimmäisellä luokalla, meillä oli tapana laulaa Jukka Salmisen ja Pirkko Arolan laulua Tuulien teitä.

Laulu kosketti niin opettajaa kuin oppilaita. Lauloimme kun meitä laulatti, lauloimme kun halusimme rauhoittua.

Muutama vuosi siitä laulu laulettiin serkkuni hautajaisissa. Tuulien teitä on löytänyt paikkansa minussa ja se tulee aina olemaan yksi ”Elämäni biiseistä”.

Joulun aika tuo kauneimmat joululaulut taas kirkkoihin ja kirkot täyttyvät ääriään myöten.

Vaikka sinne menisi yksin, siellä ei ole yksin. Tunnelma herkistää ja hyvin usealle, kuten minulle, se on tärkeä osa joulun odotusta.

Tilaisuudet ovat myös osoitus siitä, kuinka musiikki on osa kristillistä perinnettämme.

Kauneimmat joululaulut loppuvat aina lempijoululauluuni, lempivirteeni: Maa on niin kaunis.

Viimeiset säkeet laulan aina seisaaltani: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi.

Kirjoittaja on oululainen opettaja ja kirkkovaltuutettu