Kolumni: Myönteistäjät

Kiinnostaisko kokeilla Myönteistäjiä?

”Mitä?”

”Myönteistäjiä. Ehkä näistä sanakorteista löytyy joku sellainen ominaisuus, josta moitit itseäsi helposti.”

”Aa, okei, minkähän ottaisin…”

”Kortin toisella puolella on sama ominaisuus myönteisestä näkökulmasta. Oletko ajatellut, että aikaansaamaton on myös kärsivällinen?

Mihin hyvään voisit käyttää kärsivällisyyttäsi sen sijaan, että ryvet aikaansaamattomuuden tunteessa?”

Tällaisia keskusteluja olen viime aikoina käynyt opiskelijoiden kanssa harjoitellessani ratkaisukeskeisiä lyhytterapeuttisia menetelmiä. Moni on ilahtunut ajattelun avautumisesta uuteen suuntaan. Jokin oman elämän häiriötekijä paljastuukin vihjeeksi siitä, että muutos tekisi hyvää – ehkä juuri mielenmuutos.

Eräs henkilö, jonka äidinkieli ei ollut suomi, haastoi minua: ”Miksi positiivinen näkökulma? Pitääkö aina ajatella: kaikki on hyvin?” Yritin kertoa selkosuomeksi korttien ideaa. Kokeilimme englanniksi. En onnistunut. Jäin miettimään, ettei ulkopuolinen voi tarjota positiivista ajattelua ratkaisuksi ihmisen haasteisiin, suostuminen näkökulman vaihtamiseen pitää nousta ihmisen sisäisestä halusta.

Myönteistäjät eivät kuulu sarjaan olereipas, äläitke, thinkpositive. Myötätunnon tarpeen sivuuttaminen ei palvele ketään. Itkut jäävät muhimaan. Ne vahvistavat erilaisuuden ja outouden tunnetta, yksinäisyyttä. Mutta myötätunto saattaa ihmistä yhteyteen toisten kanssa ja rohkaisee ajattelemaan myönteisesti itsestäkin.

”Ne, jotka eivät pakene ahdistuksiamme, vaan elävät niissä mukana, antavat meille uutta, parantavaa voimaa. Paraneminen alkaa kivun kohtaamisesta. Häiriötekijät paljastuvat kutsuksi sydämen kääntymiseen, jolloin vastuusta tulee kutsumus eikä kuorma ja sisimpäämme syntyy tilaa myötäkärsivälle solidaarisuudelle.” Näin H. J.M. Nouwen vuonna 1975.

Ehdotan, että nyt arvostelun sijaan mietit, mitä hyvää sait tästä itsellesi ja jumalasuhteellesi.

Kirjoittaja on oululainen oppilaitospastori