Kolumni | Maarit Peltoniemi: Rauhantekoja vai sanojen sumuverhoa?

Sain tyttäreltä joulutuomisina Vantaan seurakunnan adventtikalenterin, josta yllättäin onkin ollut iloa ja ajattelun aineksia myös tähän uuden vuoden alkuun.

Joulukalenterin luukkujen tekstit ovat Hilkka Olkinuoran käsialaa, kuvitus Mirva Malmgrenin. Jokaisen luukkutekstin taustalla on sen viikon raamatunteksti, ja Olkinuoran oivaltavat tekstit pohjautuvat löyhästi tähän tekstiin.

Luukut johdattavat ajatukset paitsi joulun perimmäisiin kysymyksiin, myös itse elämän tarkoitukseen ja syvyyteen. Vai mitä sanotte joulukuun 8. päivän herätyksestä: ”Avaa ovi, kun joku kolkuttaa. Hän ei ehkä tule enää uudestaan.” Tai näkökulmasta kirkon ajankohtaiseen teemaan, kuka onkaan oikeassa: ”Jotkut koettavat riistää taivaan väkisin itselleen. Mutta ihmeitä ei voi pakottaa.”

Ohjenuoramaisesti luen joulukuun 3. päivää: ”Mitä meidän tulee nyt tehdä? Poistetaan aluksi vaikka kaikki turha.” Joulukuun 22. päivä on rukousta: ”Ensimmäinen käsky: Älä pelkää. Pelko on kaiken pahan alku.”

Luukkuteksteistä jään kaipaamaan ainoastaan rauhan näkökulmaa. Rauhaa, jos mitä, maailma nyt kaipaa. Joulun aikaan toivottelimme kyllä taajaan rauhaa maailmaan, koteihin ja sydämiimme. Tyhjää puhetta ja sumuverhoa, jos tekoja ei ole. Rauhaa rakennetaan teoilla.

Jossakin vilahti uutinen, jonka mukaan suomalaisilta rauhanjärjestöiltä on poistettu kokonaan valtionavustus. Hämmentävää.

Entä kuinka paljon koulujen rauhankasvatukseen on voimavaroja? Millaista on kirkon rauhantyö tällä hetkellä?

Rauhan rakentuminen ei ole vain huippujohtajien käsissä, vaan ruohonjuuritason työtä, johon jokainen voi osallistua.

Se on pelisääntöjä, vihapuheen kitkemistä, medialukutaitoa, toisen ihmisen kunnioittamista. Se on myös hyvinvoinnin tukemista, tasa-arvoisen yhteiskunnan luomista.

Ehkä kalenterini rauhan luukku onkin joulukuun 14. päivän teksti: ”Pienin taivaassa on suurempi kuin mahtavin maan päällä.” Toivottavasti myös tässä ajassa.

MAARIT PELTONIEMI

Kolumnisti omin sanoin

Tuoreena eläkeläisenä ihmettelen tätä kaikkea vapaa-aikaa, joka on käytettävissäni. Päiväni täyttyvät kirjoista, käsitöistä, kävelylenkeistä ja hiljaisuudesta, kaiken kuulostelusta; mihin onkaan tarkoitus ryhtyä, mistä sisäinen rauha syntyy?