Pääkirjoitus: Olisiko sotaan tarjolla rokotetta?

Kuluneen viikon aikana on moneen kertaan täytynyt nipistää itseään ja tarkistaa, että on oikeasti hereillä.

Sota Euroopassa vain 2000 kilometrin päässä Oulusta on tunkeutunut niin voimakkaasti ihon alle, että arjen askareitakin on ollut vaikea tehdä. Kesken kahvinkeitonkin mieli eksyy Ukrainan lohduttomiin uutiskuviin; laihaa kahvia on tullut juotua turhan usein.

Elämä on jotenkin nyrjähtänyt paikoiltaan. Perusluottamus siihen, ettei sotaa enää Eurooppaan tule, on järkkynyt. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen olemme rakentaneet uutta luottamussuhdetta naapuriimme 30 vuoden ajan, mutta nyt kaikki näyttää romuttuneen.

Tämän levottomuuden keskellä korona tuntuu jotenkin hallittavammalta uhkalta. Eikö sotaan ole vielä keksitty rokotetta?

Kun ulkoinen rauha järkkyy, on käännyttävä miettimään, mikä vahvistaisi sisäistä rauhaa, loisi toivoa toivottomuuden keskelle.

Paras rokote pelkoa vastaan ei löydy lääkeruiskusta, vaan toisesta ihmisestä. Sodan kauhujen keskellä ketään ei saa jättää yksin. Lasten kanssa on kietouduttava lähekkäin, yksinäistä vanhusta on käytävä katsomassa, opiskelija-asunnossa hikoilevaa sinkkua on muistettava vähintään whatsapp-viestillä.

Kun pelko kasvaa oikein isoksi, kaivan usein esiin virren 600. Se on minun mielestäni paras ”rokote” ahdistukseen ja pelkoon. Virsi on kirjoitettu keskitysleirillä kidutetun papin Dietrich Bonhoefferin toimesta. Virsirunoilija huokailee yläkertaan: ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman.”

Se toisen maailman ääni on Jumalan rakkaus, hyvyyden voima, joka suojelee meitä joka päivä illasta aamuun, mitä ikinä tapahtuukin. Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan saamme tuoda pelkomme ja ahdistuksemme, sillä Jumala ei jätä meitä koskaan yksin.

Kirjoittaja on Oulun yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja