Pääkirjoitus: Ehtoollispöydän ikävä

Mitä sinä kaipaat koronan runtelemassa arjessa eniten? Mitä teet aivan ensimmäiseksi, kun ”orjantappurakorona” irrottaa otteensa?

Minulle koronassa vaikeinta on ollut kulttuuri- ja urheilutapahtumien täyskielto. Normaalisti vierailen museoissa, Kärppien peleissä, teatterissa ja konserteissa säännöllisesti.

Kiireisen arjen keskellä on tärkeä lepuuttaa mieltä taide-elämysten ja urheiluviihteen parissa. Nyt arjesta on tullut turhankin tasaista puurtamista, jossa elämän värit ovat vaihdelleet vain harmaan eri sävyissä.

Myös hengellisyyden kokeminen on muuttanut muotoaan. Virtuaalikirkosta on tullut säännöllinen sunnuntaiaamun kumppani ja radion aamuhartauksilla on ollut entistäkin suurempi merkitys elämässäni. Kun kirkkojen ovet ovat pysyneet kiinni, sielun ruokaa on ollut pakko nauttia digitaalisesti.

Virtuaalinen kokemus ei kuitenkaan sammuta hengellistä janoamme riittävästi. Jumalan Sana tulee kyllä bitteinä näkö- ja kuuloaisteihimme, mutta kokonaisvaltainen aistillinen kokemus jää vajaaksi.

Hengellisyyttä pitää elää kaikilla aisteilla. Kaipaan kirkossa tapahtuvaa kosketusta, tuttuja tuoksuja sekä ehtoollisviinin makua. Ei ole sattumaa, että sakramenttien jakamisen ideana on Jumalan Sanan ja näkyvän aineen yhdistelmä. Kun Jeesus asetti ehtoollisen, hän tietoisesti liitti leivän ja viinin ehtoollisen asetussanoihin sekä kasteveden kaste- ja lähetyskäskyyn.

Korona väistyy ennemmin tai myöhemmin ja kuulemme viimein nuo rakkaat sanat ehtoollispöydässä: ”Sinun puolestasi annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi.” Siihen saakka tarraudumme toivoomme Jeesuksen Kristukseen, joka kuoleman voittajana kutsuu meidät kaikkien aikojen pääsiäispitoihin, jossa kenelläkään ei jää nälkä eikä jano.

Kirjoittaja on Oulun yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja