Pääkirjoitus: Elämä kantaa, kun siihen uskoo

Monelle nuorelle ja vähän vanhemmallekin edelliset viikot ovat olleet jännityksen täyteisiä, kun on odotettu tietoa valmistumisesta ja arvosanoja koulusta. Lämpimät onnittelut jokaiselle valmistuneelle, luokaltaan päässeelle ja myös parhaansa tehneelle, vaikka toivottu tavoite olisi jäänytkin saavuttamatta.

Kun on tehnyt parhaansa, se riittää. Tärkeää on, että ei anna pettymyksen lannistaa itseään. Kaikella on tarkoituksensa, myös sillä, että jotain ei tapahdu.

Tämä on hyvä muistaa, kun edessä on haku kouluun tai harjoitteluun. Jos ovet johonkin oppilaitokseen tai työpaikkaan eivät avaudu nyt, se ei ole maailmanloppu, vaikka pettymys on iso.

Aina voi yrittää uudelleen. Niin kulunut sanonta kuin se onkin, asioilla on todella tapana järjestyä ennen pitkää. On luotettava siihen, että elämä kantaa.

Yksi nuoria yhdistävä asia on myös rippikoulu, jonka käy vuosittain ikäluokasta noin 75 prosenttia, pohjoisessa Suomessa prosenttiluku on vielä isompi. Heistä moni jatkaa rippukoulun jälkeen isoskoulutukseen.

Kaksivuotinen isoskoulutus valmentaa nuoria ryhmänohjaajiksi, jotka toimivat seurakuntien lapsi- ja nuorisotyön järjestämillä leireillä. He ovat työntekijöiden apuna ja osallistuvat leirien suunnitteluun sekä ohjelman tekoon. Isonen on linkki leiriläisten ja seurakunnan työntekijöiden välillä.

Viimeisimmät tilastot isoskoulutettavien määristä ovat viiden vuoden takaa. Sinä vuonna isosina toimi 15 000 nuorta ja isoskoulutukseen osallistujia oli liki ­22 500. Ei liene siis väärin sanoa, että isoskoulutus on yksi maan eniten tavoittavista koulutuksista.

Nykymaailmassa koulutus, joka tarjoaa oppia ohjaamiseen ja tiiminvetämiseen, on arvokas taito. Se antaa myös uskoa siihen, että elämä kantaa.