Pääkirjoitus: Elämme poikkeuksellista aikaa
Virtuaalikirkon reilusti nousseet katsojamäärät kertovat ihmisten yhteisöllisyyden kaipuusta ja elämän merkityksen pohtimisesta, pohtii Pekka Asikainen.
Olemme kohdanneet yhteiskunnassamme poikkeuksellisen muutoksen ajan. Maassamme on voimassa valmiuslaki, joka on sulkenut valtakunnan rajat, palvelutalot, virastot, museot ja oppilaitokset. Päättäjät joutuvat miettimään uusia ratkaisuja, jotta etenkin riskiryhmiin kuuluvia pystyttäisiin suojaamaan pandemialta. Toivomme päättäjille viisautta, voimia ja rohkeutta päätösten tekemiseen.
Myös seurakuntien toimintaa on arvioitu menneiden päivien aikana uudesta perspektiivistä. Kokoava toiminta on toistaiseksi tauolla. Tämä on tarkoittanut kerhojen, rippikoulujen sekä muiden seurakuntalaisia kokoavan toiminnan sulkemista. Keskiössä on ollut ihmisten terveyden turvaaminen viranomaisten ohjeiden mukaisesti.
Oulun seurakunnissa on tehty parin viikon sisällä varsinainen digiloikka seurakuntien hengellisen perustehtävän turvaamiseksi. Seurakuntien käyttöön on otettu uusia striimausyksiköitä, jotta jumalanpalvelukset pystytään välittämään ihmisille virtuaalisesti.
Jumalanpalvelusten lisäksi joka ilta lähetetään iltahartaus sekä muun muassa musiikkihetkiä ja ohjelmaa lapsille. Perheneuvontaa ja keskusteluapua on lisätty, vaikka kasvokkain ei voida järjestää kohtaamisia.
Tätä ihmisyyden kipua on tärkeä jakaa yhdessä.
Viime viikonloppuna Oulun kirkoista lähetettyihin jumalanpalveluksiin osallistui virtuaalisesti yli 11 000 ihmistä. Tämä kertoo ihmisten yhteisöllisyyden kaipuusta ja elämän merkityksen pohtimisesta. Tulevaisuus on sumun peitossa. Elämä ei ollut sittenkään hallittavissamme. Tätä ihmisyyden kipua on tärkeä jakaa yhdessä.
Seurakuntien sanoma kiteytyy yhteen sanaan. Toivo. Meillä on toivoa, vaikka elämä ei olekaan hallittavissamme. Tulevaisuus ja elämämme on onneksi Korkeimman kädessä. Jumalan sallimatta ei tapahdu mitään ja saamme luottaa Hänen johdatukseensa. Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.
Kirjoittaja on Oulun seurakuntien yhtymäjohtaja
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.