Pääkirjoitus: Erilaisuuden hyväksyminen vahvistaa

Työyhteisöjä on erilaisia. Vaikka esimerkiksi seurakunnissa teemme perustyönä samaa hommaa, ovat meidänkin työyhteisömme kaikki erilaisia. Seurakuntien koko ja sen myötä työntekijöiden määrä vaihtelee. Ja ihmisinä olemme kaikki erilaisia, niin persoonina kuin myös vakaumuksiltamme.

Seurakuntatyötäkin tehdään omalla persoonalla. Työntekijän oma persoona ja tavat saavat näkyä. Erilaisuus seurakuntayhteisössä voi olla rikkautta, rakkautta mutta myös rikkonaisuutta. Viimeinen ei ole hyvä piirre.

Erilaisuus on parasta silloin, kun se antaa tilaa muillekin.

Erilaisuus on parasta silloin, kun se antaa tilaa muillekin. Yhdessä kaikki erilaisuudet muodostavat juuri omannäköisen seurakunnan. Erilaisuuden hyväksyminen sitouttaa ihmiset, mutta vaatii myös toisen kunnioittamisen taitoa ja luottamuksen osoittamista.

Pieni yhteisö on usein kodikas ja sitä pidetään helposti ihanteena. Toisaalta pieni yhteisö on herkemmin haavoittuvainen. Yksi kivi kengässä voi tuntua kivivuorelta, joka pistelee joka puolella. Isommassa yhteisössä se ei välttämättä pääsisi niin hankaamaan. Tai voi se sielläkin saada vaikeuksia aikaan. Riippunee kiven sijainnista.

Olipa työyhteisö pieni tai iso, on syksyn alussa hyvä pysähtyä miettimään talvikauden suuntaviivoja. Strategiakin on ohjaamassa. Kannattaa kannustaa erilaisia persoonia käyttämään hyviä vahvuuksiaan rohkeasti. Vaikka oma persoonamme olisikin rajoittunut ja monella tapaa rajallinen, annetaan rohkeammille tilaa.

Seurakunta saa näkyä, kuulua ja tuoksua ympäristöönsä. On rohkeutta antaa tilaa sinne, minne ei itse yllä.

Poikkitaiteellisuus on toimintaa rikastuttavaa. Ei ole sinun työ ja minun työ, vaan meidän seurakunta. Sen vaistoavat seurakuntalaisetkin. Ja silloin on hyvä osallistuakin juuri omana persoonana, ilman vaatimuksia ja muottia.

Kirjoittaja on Muhoksen kirkkoherra