Pääkirjoitus: Kirkko kohti tulevia vuosikymmeniä

Kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoihin valittiin viime viikolla pidetyissä vaaleissa edustajat uudelle nelivuotiskaudelle. Vaaleissa pappisedustajia äänestivät papit, ja maallikkoedustajia kirkkovaltuutetut. Varsinkin kirkolliskokousvaaleja seurattiin jännityksellä, onhan kirkolliskokous kirkon ylin päättävä elin.

Kirkolliskokous päättää kirkon opista, hallinnosta sekä kirkkolain sisällöstä. Esimerkiksi kysymys samaa sukupuolta edustavien avioliittoon vihkimisestä, tai vaikkapa Pyhän kasteen toimittamisen kaavasta rukouksineen on kirkolliskokouksen päätettävissä oleva asia. Molemmat esimerkit sisältävät opillisia linjauksia ja arvovalintoja.

Yksittäinen kirkolliskokousedustaja joutuu muodostamaan mielipiteen kirkon oppiin ja käytäntöihin laajalti vaikuttavista asioista. Kirkolliskokoustyöstä jo kokemusta saaneet edustajat ovat huomanneet, että muutokset ja uudistukset tapahtuvat hitaasti.

Kirkolliskokoustyöstä jo kokemusta saaneet edustajat ovat huomanneet, että muutokset ja uudistukset tapahtuvat hitaasti.

Moni uusi edustaja on turhautunutkin kirkolliskokoustyöskentelyyn, kun oma näky ja ymmärrys ei ole saanut ymmärrystä ja riittävää kannatusta edistyäkseen. Tästä huolimatta työtä pitää jaksaa jatkaa, jos kirkkoa aiotaan uudistaa.

Luottamushenkilötyö on työtä arvovalintojen kanssa. Päätökset vaikuttavat siihen, millainen Suomen evankelis-luterilainen kirkko on tulevaisuudessa. Yleinen mielipiteiden polarisoituminen näkyy osaltaan myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä. Kysymys konkretisoituu eettisiin valintoihin.

Uusien edustajien iso haaste on, miten kirkko organisaationa ja toimijana säilyy tuoreena ja ihmisille merkityksellisenä evankeliumin ilosanoman kantajana ja välittäjänä, ja mitkä arvot eletään todeksi kirkolliskokouksen päätösten kautta käytännön seurakuntaelämässä.

Kirjoittaja on Kempeleen kirkkoherra ja Rauhan Tervehdys ry:n hallituksen puheenjohtaja