Pääkirjoitus: Esimiehen rukous
Eikö vallanpitäjien pitäisi rukoilla niiden puolesta, joihin he valtaansa käyttävät, pohtii Teemu Isokääntä.
Kristittyjä kehotetaan rukoilemaan toisten puolesta. Raamatussa sanotaan, että meidän tulisi anoa, rukoilla, pitää esirukouksia ja kiittää kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää (1. Tim. 2).
Tätä kehotusta seurakunnat kuuliaisesti toteuttavat erityisesti jumalanpalvelusten esirukouksissa. Seurakunnan rukouksia lukeneena ja mukana rukoilleena olen todennut, että säännönmukaisesti hallitsijat ja vallanpitäjät rukoillen muistetaan.
Oltuani nyt kolmatta vuotta esimiehenä ja siten myös vallanpitäjän asemassa, olen aika ajoin pysähtynyt miettimään, eikö kehotusta vallanpitäjien puolesta rukoilemisesta voisi kääntää myös toisin päin.
Eikö vallanpitäjien pitäisi rukoilla niiden puolesta, joihin he valtaansa käyttävät?
Johtamisen oppaita ja ideologioita on pilvin pimein, mutta harvoin olen törmännyt sellaiseen kehotukseen, että esimiehen tulisi rukoilla alaistensa puolesta.
Johtamisen oppaita ja ideologioita on pilvin pimein, mutta harvoin olen törmännyt sellaiseen kehotukseen, että esimiehen tulisi rukoilla alaistensa puolesta. Koska asian tila on tämä, haluan tässä pääkirjoituksessa kehotuksen antaa: esimies, rukoile alaistesi puolesta.
Esimiehen rukous ei tarkoita sitä, että kaikki johtaminen hengellistetään ja vastuu työstä siirretään johtajalta Jumalalle. Työ pitää edelleen tehdä itse ja kantaa vastuu päätöksistä, mutta rukous alaisen puolesta on voimavara ja lahja jokaiselle johtajalle.
Enkä puhu pelkästään kirkon työn johtajille, vaan jokaiselle kristitylle, joka vallanpitäjän asemassa on. Jos et aiemmin ole rukoillut alaistesi puolesta, niin uskallan väittää, että näet työsi ja alaisesi uudessa valossa rukouksen jälkeen.
Ja seurakuntalaisten tavoin johtajan on aiheellista pitää rukouksensa säännöllisenä. Lopputulemaksi ennustan tyynempää ja rauhallisempaa työelämää.
Kirjoittaja on Tyrnävän kirkkoherra
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.