Pääkirjoitus: Eteenpäin yksi teko kerrallaan

Näin alkusyksystä moni meistä puhkuu patoutunutta energiaa. Arkeen paluu tarkoittaakin yleensä erilaisia ryhtiliikkeitä.

Erityisesti yksi aihe ryhtiliikkeelle on noussut esiin puolentoista vuoden poikkeusaikana niin valtionjohtajien välisissä keskusteluissa, uutisotsikoissa, paikallislehtien tekstaripalstoilla kuin kirkonmenojen saarnoissa: maapallon elinvoimaisuuden säilyttäminen.

Ei ihan pieni tehtävä.

I-sanasta, ilmastonmuutoksesta, on tullut monelle ärsytystä ja ahdistusta tuova termi. Herkästi voi tuntua, että aiheen ympärillä käytävässä keskustelussa esiin tuodut vinkit ja visiot ovatkin vaatimuksia, joihin jokaisen tulisi pystyä.

Vaikka tehtävää riittää, kenenkään ei tarvitse olla superihminen ja pystyä kaikkeen. Koko elämää ei tarvitse muuttaa kerralla. Riittää, että tekee jotain. Ja sitten taas jotain. Mutta jotain olisi tehtävä.

Jätteiden ja tavaroiden kierrättäminen, energian ja veden säästäminen, vihreän sähkön suosiminen, puiden istuttaminen, lihansyönnin ja autoilun vähentäminen. Tapoja on monia.

Ahdistus helpottaa, kun tekee jotain, alkaa vaikka lajitella roskansa. Helposti ajattelemme, ettei yhden ihmisen teoilla tai tekemättä jättämisillä ole väliä. On niillä.

Tässä savotassa ollaan yhdessä.

1980-luvulla nuoruutta eläneet muistavat, kuinka otsonikadon kerrottiin tekevän maapallosta asuinkelvottoman muutamassa vuosikymmenessä, jos sama ponnekaasujen käyttö jatkuu. Oma lukunsa olivat jättimäistä vauhtia laajenevat pahanhajuiset kaatopaikat, jonne kasattiin ihan kaikki jätteet suloisesti sekaisin.

Näihin ongelmiin herättiin, ja suunta saatiin korjattua tekniikan kehityksen ja ihmisten valintojen avulla.

Se on mahdollista myös nyt.