Pääkirjoitus: Evankeliumi ei ole markkinatuote

Kun sepite on parempi kuin totuus, on viisaampaa laittaa lehteen sepite.

Tämä kuuluisa – ja tässä vapaasti käännetty – sitaatti on John Fordin lännenelokuvasta Mies joka ampui Liberty Valancen (1962). Elokuva kertoo lakimiehestä, joka uransa alussa vapautti kaupungin julmasta rikollisesta. Uroteko linkosi miehen poliitikon uralle ja huimaan menestykseen.

Paitsi ettei se ollut hän, joka vapautti kaupungin.

Sitaatti on viime vuosina tullut toistuvasti mieleen seuratessani hankkeita, joiden tarkoitus on hillitä kirkon laskevaa jäsenkehitystä. ”Väki vähenee” pitää suurelta osin paikkansa, vaikka hiippakuntien ja yksittäisten seurakuntien välillä onkin huomattavia eroja. Mutta mikä tässä yhteydessä olisi sepitettä?

Vastaus ei ole ihan yksinkertainen.

Karu totuus harvenevista penkkiriveistä on kirvoittanut sekä huolta että ideoita tilanteen korjaamiseksi. Yhteistä monille hyvää tarkoittaville hankkeille on huoli kirkon julkisuuskuvasta. Yhteistä on myös hankkeiden tavoitteena oleva julkisuuskuvan muokkaus. Suomalaiset olisi jälleen saatava tykkäämään kirkosta.

Kirkolla on kuulemma loistava tuote, ellei peräti maailman paras. Tuotteen markkinoinnissa on sen sijaan sanottu olevan ongelmia.

Paitsi ettei ole kyse tuotteesta eikä markkinoinnista.

Sepitettä on tämä kulutuskulttuurista nouseva kielenkäyttö, joka voi kuulostaa kutsuvalta mutta ei korvaa aitoa asiaa. Yksi Lutherin 95 teesistä oli, että pyhä evankeliumi on kirkon todellinen aarre. Evankeliumi ei ole tuote, lähetyskäskyn täyttäminen ei ole mainoskampanja eikä kirkon tehtävä ole kerätä tykkäyksiä.

Kristillisen sanoman välittämisessä on kyse siitä, että evankeliumi tulee eläväksi ihmisissä ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Evankeliumissa on myös joulun sanoman ainutlaatuinen ydin: Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.

Viisainta on luottaa evankeliumiin.

Kirjoittaja on Muhoksen seurakunnan vt. kirkkoherra