Pääkirjoitus: Ilmasta tehtyjä

Käsi ylös, jos olet jossain elämäsi vaiheessa tarvinnut ulkopuolista apua. Laitan oman käteni alas, niin voin jatkaa kirjoittamista.

Tuskin kukaan selviää elämästään ilman tukea. Olipa kyse nuoruuden kasvukivuista tai repivän vaikeasta aikuisuudesta, oma apu ei aina ole se paras apu.

Suomalainen sisu voitaisiin polkea sinne kuuluisaan suohon. Ainakin niiltä osin kuin se pakottaa sinnittelemään jaksamisen rajoilla, kun pitäisi hoksata pyytää apua.

Miksi se sitten on niin vaikeaa?

Vastaamon tietomurto paljasti ehkä syyn häpeänsekaisen pelon muodossa: onko yksityisyyteni kaikkien nähtävänä? Hukassa olemiseni, neuvottomuuteni, väsymiseni. Miten kaunis ja lohdullinen vastareaktio syntyi: tuhannet avautuivat vähintään häshtägin avulla omasta terapiastaan. Lämmin, suuri halaus toi näkyväksi sen, minkä jokainen tavallaan jo tiesikin: en ole tuen tarpeeni kanssa yksin.

Nuori polvi onneksi ei opi ”viisauksia” siitä, kenen sopii itkeä tai kuka sortuu elontiellä. Lauluntekijä Samuli Putro sanoittaa: Jos huolehdit minusta, huolehdin sinusta. Ja elämä meistä.

Moni on kuvaillut korona-ajan tunnelmaa leijumiseksi. Ilman akuuttia kriisiäkin olo on irrallinen, asiat karkailevat käsistä. Päivät toistuvat samanlaisina, samanlaisempina kuin ennen. Tunnelma on outo, vaikka kaikki on periaatteessa hyvin. Juuri siksi mielessä takoo, että ei saa valittaa, pitää jaksaa. Irrallisuuden kokemus kuitenkin tuntuu kehossa ja mielessä.

Kun niiden yhteys alkaa kadota ja omien ääriviivojen tunnistaminen olla rytmihäiriön tai huimauksen varassa, nosta taas kätesi ja ota siihen luuri. Soita kenelle vaan. Soita hänelle, joka auttaa ammatikseen tai ystävälle, joka auttaa eteenpäin.

Ulkopuolinen apu on paras apu silloin, kun sisällä on tyhjä olo.

Pidetään huolta siitä, ettemme ole toisillemme ilmaa.

Kirjoittaja on Oulun tuomiorovasti