Pääkirjoitus: Jatkossakin on priorisoitava

Kokonaishyvinvointia rakennetaan jatkossa yhdessä aluevaltuustoon valittavien edustajien kanssa, muistuttaa Juhani Lavanko.

Postissa saapunut äänioikeusilmoituksen oheismateriaali aluevaaleista valistaa, että sote-uudistuksessa perustettujen hyvinvointialueiden tavoitteena on varmistaa yhdenvertaiset peruspalvelut kaikkialla Suomessa.

Se valistaa myös, että aluevaltuustoon valitut edustajat päättävät koko hyvinvointialueella tasavertaisesta palvelujen saatavuudesta. Äänestysintoani oheismateriaali nostattaa kertomalla, että äänelläni on suora vaikutus toimivaan arkeen.

Etelä-Pohjanmaalla on sanonta ”Hyvää yritetähän, mutta priimaa pukkaa tulemahan”. Nähtäväksi jää, lyheneekö kiireettömään hoitoon pääsyn odotusaika hallituksen esittämän hoitotakuun mukaisesti 12 kertaa nykyistä lyhyemmäksi, kolmesta kuukaudesta viikkoon, kun uudet hyvinvointialueet aloittavat vuonna 2023.

Hyvinvointisektorin nykyisen hallinnon valuviat ovat mittavat, jos lääkkeeksi kroonisesta työvoimapulasta kärsivän terveydenhuollon resurssivajeeseen riittää hallinnon uudistaminen.

Terveydenhuollossa tarvitaan tulevaisuudessakin priorisointia, koska voimavarat eivät riitä kaikkien tärkeinä pidettyjen asioiden tekemiseen tai kaikkien mahdollisesti potilasta hyödyttävien hoitojen antamiseen. Priorisointitarve koskee terveydenhuollon lisäksi yhtä lailla myös muita hyvinvointialueen palveluja.

Ulos siiloista, työperäisen maahanmuuton houkuttavuuden lisääminen, joustavuus, ketteryys, nöyryys, kärsivällisyys, yhteistyökyky – ainakin näille on käyttöä, kun rakennamme yhdessä aluevaltuustoon valittavien edustajiemme kanssa kokonaishyvinvointiamme ja huolehdimme hauraista kanssaihmisistämme.

Hyvän tekeminen muille on tutkitusti asia, joka lisää merkityksellisyyden kokemusta elämässä. Yhteisen hyvän eteen ponnistelu tuo iloa myös itselle.

Kirjoittaja on Karjasillan seurakunnan kirkkoherra


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää