Pääkirjoitus: Jo joutui armas aika

Kesä on puhjennut täyteen kukoistukseensa. Luonnon vaalea vihreys kertoo alkukesän ihmeestä. On tärkeää tietoisesti pysähtyä ihmettelemään luomakunnan kauneutta. Tietoinen havahtuminen on nyt paikallaan.

Alkukesä on monien juhlien aikaa. Tällä viikolla ylioppilaat saavat valkolakkinsa ja ammattiin valmistuvat todistuksensa tärkeästä etapista. Oulun yliopisto on viettänyt promootioita juhlallisine kulkueineen. Elämä on puhjennut kukkaan tässäkin mielessä.

Elämän etappeja kannattaa juhlia, sillä elämässä on riittävästi arjen aherrusta. Osallistumalla toisten juhliin osoittaa arvostusta toista kohtaan ja on osallistumisellaan rakentamassa yhdessä juhlaa.

Omasta ylioppilasjuhlastani jäi mieleen Kastellin lukion liikuntasalissa ylioppilaaksi julistaminen ja valkolakin painaminen päähän. Gaudeamus ja Suvivirsi kajahtivat puolapuiden reunustamilla seinillä.

Juhlan jälkeen oli vuorossa perinteinen ylioppilaiden ruusun laskeminen sankarihaudoille. Vasta myöhemmin olen tiedostanut, että Intiön 456 sankarivainajan joukossa on paljon lukiolaisia ja ylioppilaita.

Moni ylioppilasjuhlissani käynyt on edelleen lähipiirissä, moni taas on mennyt omia polkujaan kauemmaksi ja moni siirtynyt ajan rajan toiselle puolelle. Tarvitsemme juhlia ja niihin nivoutuneita perinteitä.

Tavat kertovat meille pysyvyydestä kaiken muutoksen keskellä.

Tavat kertovat meille pysyvyydestä kaiken muutoksen keskellä. Sanonta kuuluu: kannattele tapaa niin tapa kannattelee sinua. Esimerkiksi Suvivirsi voi kannatella elämän eri käänteissä, kun tarvitsemme kannattelua.

Luomakunnan voima kertoo Luojansa viisaudesta ja suunnattomasta energiasta. Luonnon keskellä jo viisi minuuttia kohentaa mielialaa. Varttitunnissa elinvoimaisuus lisääntyy ja verenpaine laskee. Tähän energisoivaan yhteyteen ihminen on luotu.

Kirjoittaja on Oulun seurakuntayhtymän yhtymäjohtaja