Pääkirjoitus: Kirkon aatteellistumisen kirous

Kirkon tehtävää ei pidä määrittää jäsenkyselyjen perusteella. Onko moniarvoisuuden tavoittelusta tullut kirkon miina, pohtii Juhani Lavanko.

Vaatteet on mun aatteet, kajautti Maukka Perusjätkä vuonna 1980. Kuuluin koululaispolitiikan kultaisina 1970-luvun vuosina poliittiseen puolueeseen. Erosin puolueesta, kun sen linja ei enää tuntunut omalta. Poliittinen toiminta, erilaiset kansalaisliikkeet ja järjestöt kuuluvat demokratiaan. Ne rakentavat kansalaisyhteiskuntaa.

Mitä kirkko edustaa? Vastaukset kysymykseen ovat etäällä toisistaan. Onko moniarvoisuuden tavoittelusta tullut kirkon miina?

Aktiivinen vuorovaikutus ja vuoropuhelu erilaisia näkemyksiä edustavien ihmisten ja liikkeiden kanssa on välttämätöntä. Kirkon tulee tietää, mitä siltä odotetaan ja toivotaan. Mutta kirkon tehtävää ei pidä määrittää jäsenkyselyjen perusteella. Kirkon tehtävä, missio, on kirkon Herran, Kristuksen antama.

Tehtävä on siirtää kristillinen ilosanoma sukupolvelta toiselle ja ajankohtaistaa se siten, että se koskettaa ja koetaan merkitykselliseksi. Jos kirkko ei ole tälle perustehtävälleen uskollinen, se joutuu tuuliajolle. Tällöin mikä tahansa taho voi tehdä nurkanvaltauksen ja kaapata kirkon aatteensa keppihevoseksi. Esimerkkejä on. Hitler valjasti kirkon natsipropagandan palvelukseen. Venäjän ortodoksinen kirkko myötäilee Putinin nationalistisia tavoitteita.

Jäsenkadon keskellä kirkon ei pidä langeta laskelmoimaan, mistä suunnasta kannatusta voisi löytyä. Yhden asian liikkeisiin ja muotivirtauksiin samaistumatta kirkon tulee sen omista lähtökohdistaan käsin, yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, edistää ihmiskunnan ja koko luomakunnan yhteistä hyvää.

Riippumattomuus ja autonomia ovat kirkon ja sen päätöksenteon luovuttamattomia peruspilareita. Jos suola käy mauttomaksi, hengellinen tyhjiö täyttyy individualismista ja muista oman aikamme ismeistä.

Kirjoittaja on Karjasillan seurakunnan kirkkoherra


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää