Pääkirjoitus: Kolme vuotta remonttihommissa
Kun seurakuntia ohjataan kiinteistöstrategian tekemiseen, samalla olisi hyvä miettiä, millaisilla rakenteilla seurakuntien osaamista tuetaan, kirjoittaa Teemu Isokääntä.
Syyskuun alussa minulla tuli kolme vuotta täyteen Tyrnävän seurakunnan kirkkoherrana. Viranhoidon alussa oli mielessäni näky seurakunnan työn monenlaisesta kehittämisestä. Erityisesti halusin tehdä töitä lasten ja nuorten seurakuntayhteyden eteen.
Sama näky ohjaa minua edelleen, mutta kalenteria taaksepäin katsellessani huomaan olleeni kolme vuotta remonttihommissa.
Kolme vuotta Tyrnävän kirkon peruskorjauksen suunnittelua, viestintää, neuvotteluja, päätöksiä ja monia muita asioita. Olen saanut olla oppimassa paljon kirkkovanhuksen korjaamisesta. Asioita, joita ei teologisessa tiedekunnassa opetettu. Onneksi tukena on asiantuntijoita ja osaavia luottamushenkilöitä.
Vaikka mukana kulkevat asiantuntijat, niin silti on myös itse perehdyttävä ja käytettävä aikaa, koska tehdään isoja päätöksiä.
Remonttihommat ovat olleet mielenkiintoisia, mutta samalla mietin, onko käytetty aika mennyt oikeaan kohteeseen, koska se on muusta työstä pois.
Myös monessa naapuriseurakunnassa on korjattu tai ollaan korjaamassa vanhaa kirkkoa. Isommissa seurakunnissa hartiat kiinteistöasioissa ovat leveämmät, mutta pienissä seurakunnissa johtavien viranhaltijoiden osana ovat kiinteistöjen lisäksi kaikki muutkin asiat.
Kun seurakuntia ohjataan kiinteistöstrategian tekemiseen, samalla olisi hyvä miettiä, millaisilla rakenteilla seurakuntien osaamista tuetaan. Kysymys on tärkeä erityisesti isojen hankkeiden yhteydessä. Osaamista saa toki ostettua, mutta sitä voisi olla myös kirkon sisällä.
Tyrnävällä remontti on sujunut hyvin. Lapsille ja nuorille, tuleville sukupolville, olemme kirkkoa korjanneet, joten en todellakaan jää harmittelemaan työhön käyttämääni aikaa. Seuraavaksi pistetään kuntoon Temmeksen kirkon paanukatto.
Kirjoittaja on Tyrnävän seurakunnan kirkkoherra
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.