Pääkirjoitus: Kuolema, ystäväni?
”Emme jaksa nähdä kaukana kuolleita jonkun rakkaina ja läheisinä”, pohtii Teija Kähkönen.

Hugo Simbergin työssä Kuolema kuuntelee nuori poika soittaa viulua kuvan etualalla katseen kohdistuessa vastapäätä olevaan tyhjään tuoliin. Tuolin takana seisoo mustiin puettu luuranko valkoisia kukkia kädessään, nojaten tuolin selkään käsi poskella ja kuunnellen. Seinällä kello käy, sen tietää liikkeessä olevasta heilurista. Takaosassa on myös sänky, jossa makaa nainen silmät suljettuina. Kuvassa on voimakas jännite. Kuka kuoleman tuoliin istuu ja milloin?
Lähelle tullut kuolema hipaisee omaa rajallisuutta. Kun rakas ja tärkeä ihminen kuolee, tunnemme konkreettisesti, että maailmassa on hänen persoonansa kokoinen tyhjä aukko. Suru menetyksestä on syvä ja sen raskas laahus kulkee perässä pitkään.
Elämme maapallomme lintukodossa, jossa yksilön ainutlaatuisuutta arvostetaan. Samaan aikaan tietoisuutemme saavuttaa toinen toistaan suuremmat luvut ihmiselämän päättymisistä.
Uutisvirta pyyhkäisee yli vanhojen kriisipesäkkeiden ja spottivalo kohdistuu uuteen tragediaan. Välimeri on jatkuvasti täyttyvä hautausmaa, mutta kuulemme kuolemista yhä harvemmin. Menehtyneiden lukumääriä on vaikea hahmottaa ja muistaa.
Suumme tunnustaa, että ihmisarvo on jakamaton ja jokainen elämä on arvokas. Turtumus silmittömään siviilien tappamiseen todistaa muuta. Emme jaksa nähdä kaukana kuolleita jonkun rakkaina ja läheisinä.
Simbergin taulussa luopuminen on läsnä rauhana ja tyyneytenä. Kuva henkii kunnioitusta elämää ja kuolemaa kohtaan.
Kuolema voi olla ystävä, jonka kanssa voi rajata ja asettaa elämänpalaset järjestykseen. Kuolema voi olla kylmä ja musta, tarkoitukseton tyhjyys, joka nielee kitaansa elämättä jääneitä keskeneräisiä elämiä. Tehkäämme rauhaa ja elämälle suojaa.
Kirjoittaja on Oulun yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.