Pääkirjoitus: Lisää teologiaa arkikäyttöön

Aloitin papin työt Pudasjärvellä vuonna 2002. Silloisen kollegan kanssa pidimme eräänä talvena lasketteluriparia Syötteellä. Ankkurihississä pohdimme, mitä olisi lumilautailun teologia. Kovin pitkälle emme pohdinnoissa päässeet. Eri asioiden teologiaa on silti hauska pohtia.

Koronatilanteen jatkuessa olen pitkästä aikaa ehtinyt lukea Teologista aikakauskirjaa. Teologia on kristinuskoa tutkivaa tiedettä, se on sivistyksen rikas aarreaitta. Teologia oli vanhaan aikaan yliopistoissa tieteiden ykkönen. Teologiaa tarvitaan jäsentämään kristinuskon valtavaa olemusta. Teologia on kirkon selkäranka.

On akateemista yliopistoteologiaa ja on kirkon teologiaa. Suomessa tehdään huippuluokan teologista tutkimusta. Se voi olla niin korkealentoista, ettei sitä ehdi pureskella arjessa nieltäväksi asti. Valitettavasti moni viisaus valuu hukkaan, kun teoria ja käytäntö eivät kohtaa.

Kaipaankin lisää käyttöteologiaa. Nyt tuntuu kuin hypermarketin valikoimasta käyttäisimme vain yhden hyllyn tuotteita. Tarvitaan lisää osaavia ihmisiä popularisoimaan teologiaa.

Teologisia teemoja on pidettävä esillä. Kirkon työntekijöitä vastaamaan vastaamaan ihmisen syviin eksistentiaalisiin, olemassaoloon liittyviin kysymyksiin. Joku ne vastaukset antaa kuitenkin. Kaikki, mitä olemme oppineet, muodostaa oman teologisen käyttörepun. Sen sisältö ei saisi kaventua tai unohtua seurakuntatyön arjessa.

Jokainen meistä tekee teologiaa. Se on aikaan, paikkaan, kulttuuriin ja kieleen sitoutunutta. Työyhteisömme pohdiskeli menneellä viikolla tulevaa. Tietämättään eri ryhmät hakivat tulevaisuuden tavoitteeksi yhteyden.

Korona-ajan teologia on yhteyden hakemista. Toistemme tunnistamista. Itsemme ja toistemme hyväksymistä luotuina, ei hyödyllisinä ja aikaansaavina olentoina. Kauneinta on se, että elämä itse opettaa teologiaa.

Kirjoittaja on Haukiputaan seurakunnan kirkkoherra