Pääkirjoitus: Osaanko kuunnella ja auttaa?
”Hyvä kuuntelija malttaa laittaa oman näkökulmansa sivuun kuuntelemisen ajaksi. Myös silmillä voi kuunnella”, muistuttaa Petri Satomaa.
Kuunteleminen on aika yksinkertainen asia, mutta se ei ole kovin helppoa. Kuunteleminen edellyttää pysähtymistä, omistautumista, keskittymistä ja aikaa. Noihin kaikkiin on olemassa omat häiriötekijänsä.
Kotona saan välillä huomautuksia siitä, että en keskity kuuntelemaan. Kuulen kyllä, mutta en kuuntele. Jokin muu asia kiinnostaa sillä hetkellä enemmän.
Sitten kun keskittyy kuuntelemaan, voi vielä senkin jälkeen tulla virheitä. Emme enää kuule toisen sanottavaa, kun huomio on siirtynyt oman vastauksen valmisteluun.
Kuuntelija suhteuttaa kuulemansa omiin tietoihinsa, asenteisiinsa ja asemaansa. Voimme olla kuuntelijana kuin seinä. Jos puhuja ei saa näkyvää vastareaktiota, voi tulla olo, ettei hänen kertomansa asia ole tärkeä.
Job joutui elämässään syvään kriisiin. Ystävät tulivat lohduttamaan. Näky oli niin järkyttävä, että he olivat viikon Jobin rinnalla sanomatta sanaakaan. Kun Job sitten avasi suunsa, ystävillä olisi ollut hyvä mahdollisuus jatkaa hiljaiseloa ja keskittyä kuuntelemaan.
Kuuntelemisen sijaan he alkoivat vuorollaan neuvoa Jobia ja kertoa kaikkitietävänä, mistä hänen kärsimyksensä johtuvat. Ystävät siirtyivät Jobin yläpuolelle ja aloittivat hoitokokouksen.
Jumala vihastui näihin ystäviin, koska he puhuvat Jumalasta vastoin totuutta. Jobin ystävät eivät osanneet auttaa.
Hyvä kuuntelija malttaa laittaa oman näkökulmansa sivuun kuuntelemisen ajaksi. Myös silmillä voi kuunnella. Puheen merkitystä laajentavat sanattomat viestit eli kehon liikkeet, äänensävyt, tauot ja katseet.
Kannattaa kuunnella vilpittömästi loppuun asti, miettiä hetki ja vastata sitten. Se onnistuu parhaiten, kun keskittyy tasavertaisena aidosti kuuntelemaan. Jo pelkästään se, että joku kuuntelee, auttaa monia vaikeuksista eteenpäin.
Kirjoittaja on Oulunsalon seurakunnan kirkkoherra
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.