Pääkirjoitus: Otetaan oppia taivaan linnuilta

Kävelyllä jokivarressa seuraan joutsenia, jotka ajelehtivat virran mukana. Nukkuvat sinisorsat työntävät nokkaansa syvemmälle siiven suojaan. Tänä keväänä muuttolinnut ovat herättäneet tavallista enemmän tunteita. Koronatilanteen aiheuttamassa epävarmuudessa ne tuovat lohtua ja toivoa ja merkin siitä, että elämä jatkuu.

Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa mietittävää ja murehdittavaa tulevaisuudesta riittää: kuinka kauan tämä jatkuu, riittääkö töitä ja rahaa, entä jos minä tai lapset sairastuvat. Meillä on aitoja, käsillä olevia huolia, ja sitten meillä on turhia murheita, pelkoa ja epävarmuutta tulevaisuudesta.

Meillä on aitoja, käsillä olevia huolia, ja sitten meillä on turhia murheita, pelkoa ja epävarmuutta tulevaisuudesta.

Pikkulintuparvi pyrähtää lentoon. Mieleeni nousee Vuorisaarnasta kohta, jossa Jeesus sanoo: Älkää huolehtiko. Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

Kuin ajatukseni tietäen mukanani oleva yhdeksänvuotias poika sanoo: ”Nuo linnut yrittää juoda jäisestä rapakosta. Ne eivät mieti, että harmi kun se on jäässä, vaan ne ovat ihan tyytyväisiä, kun saavat edes vähän vettä tuosta pienestä sulasta.”

Siinäpä taito, jota voi harjoitella koko elämänsä! Olla kuin lintu, joka on kiitollinen siitä, että saa nyt vettä juodakseen ja joka luottaa siihen, että elämä kantaa – uskoa siihen, että Jumala pitää meistä huolen ja antaa meille sen, minkä tarvitsemme.

Seuraamme pojan kanssa joutsenia ja juttelemme lintujen hetkessä elämisen taidosta ja sielunelämästä. Hän katsoo minuun suurilla, pitkien ripsien reunustamilla silmillään ja sanoo: ”Tämähän on helppoa: menneisyys meni jo, tulevaa me emme tiedä. On vain tämä hetki.”

Niinpä. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.

Kirjoittaja on lehteä julkaisevan Rauhan Tervehdys ry:n hallituksen jäsen