Pääkirjoitus: Palaute kaipaa aina myös kiitosta
Toimitus saa lukijoilta palautetta viikoittain, viimeksi kansikuvaäänestyksen muodossa. ”Tekipä työkseen mitä vain, on tärkeää saada palautetta, niin parantamisen aiheista kuin hyvin hoidetuista tehtävistä”, kirjoittaa Elsi Salovaaara.
Politiikkojen vaalien jälkeisiä lausumia mukaellen: 212 kertaa kiitos.
Rauhan Tervehdyksen kansikuvakisa keräsi mukavan osallistujamäärän äänestäjiä jopa ilman sosiaalisen median markkinointia.
Valtaosa äänistä jätettiin verkkolehden äänestyslomakkeen kautta, mutta ääniä kertyi myös tekstiviestitse ja sähköposteina, tulipa pari puhelinsoittoakin. Jokainen äänestäjä sai kuittauksen ja kiitoksen osallistumisestaan.
Meille lehden tekijöille äänestys vuoden parhaasta kansikuvasta on myös palautetta omasta työstä.
Jo pelkät äänimäärät kertoivat siitä, mikä lukijoita kiinnostaa ja mitä he arvostavat. Perusteluissa saimme lisää ymmärrystä toiveista ja kiitoksen kohteista – sekä vinkkiä puutteista.
Kansikuvaäänestyksen tulokset vahvistavat sen, että ihmisiä kiinnostavat paitsi toiset ihmiset, myös luonto. Lukijat tarttuvat itselleen ajankohtaisiin aiheisiin ja myös siihen, mitä he kaipaavat – niin omaan elämäänsä kuin koko yhteiskuntaan tai kirkkoon.
Moni äänesti myös periaatteesta tiettyä aihetta tai teemaa, samalla tapaa kuin poliittisissa vaaleissa puolue valitaan usein niihin yleisesti tai omassa mielessä liitettävien arvojen ja tavoitteiden mukaan.
Tekipä työkseen mitä vain, on tärkeää saada palautetta, niin parantamisen aiheista kuin hyvin hoidetuista tehtävistä. Sitä kaipaavat niin poliitikot, vapaaehtoiset, lehdenjakajat, opettajat, bussikuskit, hoitajat kuin papit. Ihan kaikki.
Annoimmepa palautetta niin kasvokkain, virallisia palautekanavia pitkin, lehtien sivuilla tai sosiaalisessa mediassa, muistetaan aina myös kertoa jos on jotain kiitettävää. Tällöin palaute kannustaa ja saa todennäköisemmin aikaan muutoksia.
Kirjoittaja on Rauhan Tervehdyksen vastaava toimittaja
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.