Pääkirjoitus: Palvelu kuuluu jokaiselle
Voitko kristittynä kävellä apua tarvitsevan ohi, voitko kääntää katseesi toiseen suuntaan ajatellen ”ei kuulu minulle”, kysyy Kati Jurkko.
Suomalainen diakoniatyö on juuri täyttänyt 150 vuotta. Sana diakonia kuulostaa juhlavalta, mutta kreikankielinen sana tarkoittaa yksinkertaisesti palvelua.
Jeesuksen opetusten ja lähimmäisenrakkauden pohjalta tehty kirkon diakoniatyö on seurannut suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kehitystä ja sen muutoksia.
Vuoden 1943 kirkkolaissa diakoniatyö määriteltiin siten, että sen ajateltiin täydentävän kunnan tarjoamia palveluita ja tavoittavan hädänalaiset, joita muu avustustoiminta ei tavoita. 1972 Kansanterveyslain myötä diakonian tehtävässä korostui ihmisten henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin parantaminen.
1990-luvun lama ja sen jälkeinen aika on muuttanut hyvinvointiyhteiskuntaamme merkittävästi. Diakoniaan perustettiin velkaneuvonta, ruokapankki, maahanmuuttajien ja palvelutaloissa asuvien vanhusten palvelut. Henkilökohtaisten tapaamisten rinnalle on otettu puhelin- ja verkkopalveluita – niiden käyttöönottoa vauhditti maailmanlaajuinen koronapandemia. Nyt olemme jälleen uudenlaisten muutosten kourissa.
Tänä päivänä ongelmat ovat moninaisempia ja monisyisempiä kuin koskaan aikaisemmin, ja kirkon palvelutoiminta on muuttunut monipuolisemmaksi ja vaativammaksi. Palvelussa on kuitenkin aina kyse käytännön teoista lähimmäistemme hyväksi, joita Jumalan vaikutus ohjaa.
Voitko kristittynä kävellä apua tarvitsevan ohi, voitko kääntää katseesi toiseen suuntaan ajatellen ”ei kuulu minulle”? Diakonian eli palvelun pitäisi kuulua jokaisen kristityn arkeen ja perusolemukseen. Näin meillä on mahdollisuus aitoon kohtaamiseen ihmisen kanssa. Jokainen meistä haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi, rakastetuksi. Ja jokainen meistä saattaa joskus olla avun tarpeessa.
Kirjoittaja on lehteä julkaisevan Rauhan Tervehdys ry:n hallituksen jäsen
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.