Pääkirjoitus: Perinteet muuttuvat kirkossakin
Onko vaarallista, jos menneiden sukupolvien perinteet eivät elä enää meissä? kysyy Jaakko Tuisku.
Hoosianna, virsikirjan virsi numero 1 kajahtaa jälleen sunnuntaina. Numerointi nousee kirkkovuoden mukaisesta järjestyksestä, mutta Hoosianna-virrellä on myös symbolinen statuksensa. 1. adventti on harvoja pyhiä, joissa yksi ainoa virsi voi houkuttaa lähtemään kirkkoon.
1. adventtisunnuntai on kirkon nelivuotiskertomuksen (2016–2019) mukaan kolmanneksi suosituin kirkossakäyntipyhä. Vielä 20 vuotta sitten se kilpaili joulupäivän kanssa kakkossijasta.
Hoosianna-perinne on laskenut voimakkaasti, ja kävijämäärä on lähes puolittunut. Samoin on käynyt jouluaatolle, joka on edelleen suosituin kirkossakäyntipäivä, mutta on menettänyt yli puolet kävijöistään. Ainoa pyhä, joka on pitänyt pintansa, on kiirastorstai. Se on toiseksi suosituin kirkossakäyntipäivä.
Perinteet muuttuvat. Nyt pitäisi kysyä itseltämme, mikä merkitys traditioilla on meille.
Perinteet muuttuvat. Nyt pitäisi kysyä itseltämme, mikä merkitys traditioilla on meille. Perinteeseen on voinut liittyä joku erityinen tunne, jota tavoittelemme. Se voi olla hetki, jona rauhoitun tai jolloin rakkaat muistot valtaavat mielen.
Onko vaarallista, jos menneiden sukupolvien perinteet eivät elä enää meissä? Tämä on tärkeä kysymys. Ehkä etsimme vielä omia perinteitämme.
Ainakin ajattelen, että kunpa löytäisimme uudet perinteet, jos vanhat eivät kolahda. Esimerkiksi uudet erityismessut houkuttavat uusia tulijoita kirkkoon. Voiko sellaisista tulla perinteitä? Miksi ei. Perinteet syntyvät myös toistosta ja uusista mahdollisuuksista.
Perinteiden takana on vahva sanoma jostakin. Adventin viesti ei vanhene ja se kytkeytyy yhä uudelleen ja uudelleen elämäämme. Adventti on julistusta rauhasta. Sitä me rukoilemme tänä adventtina. Vanha viisaus pätee edelleen: ”Jos haluat rauhaa, edistä oikeudenmukaisuutta.”
Kirjoittaja on Haukiputaan seurakunnan kirkkoherra ja Karjasillan seurakunnan tuleva kirkkoherra
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.