Pääkirjoitus: Reikiä vastaan

Ala-asteelta on mieleeni jäänyt hampaiden hoidon valistusvuodet: luokan hampaiden harjaamisen hetket, fluori- ja plakinvärjäystabletit, fluorin purskuttelu, taksikyydit kyläkoululta hammashoitolaan ja tietysti tarrat, jotka opastivat taistelussa reikiä vastaan.

Huoltajat ottivat myös oman roolinsa vakavasti ja pitivät kotona hampaiden harjaamisesta huolen. Tälle huolenpidolle oli karkinhimoisten kasvuikäisten purukalustossa tilausta ja ilmeisen hyvin valistus toimi, sillä enemmistö ikätovereistani vielä omilla hampailla ruokansa pureskelee.

Tänä päivänä olisi perusteltua uusia huolenpidon kampanja, mutta siirretään se hampaista mieleen.

Tänä päivänä olisi perusteltua uusia huolenpidon kampanja, mutta siirretään se hampaista mieleen. Kun kuuntelen kasvatuksen ammattilaisia, kuulen yhä enemmän puheenvuoroja, joissa todetaan, että lasten ja nuorten sanavarasto on kaventunut, vuorovaikutustaidot ovat heikentyneet ja tunnetaidot ovat hakusessa.

Oireilun vuorenhuippu näkyy väkivaltauutisissa, mutta leveämpi vuoren alaosa on monen lapsen arjen ja oppimisen haasteissa.

Moni lasten kanssa työskentelevä nimeää syyn suoraan: pelit ja some. Toki muitakin syitä oireiluun on, mutta pelimaailman ja sosiaalisen median ruudut ovat kiistämättä kuin karkkihyllyjä, joiden äärellä lapsemme viettävät aikaansa.

Pelimaailman ja sosiaalisen median ruudut ovat kiistämättä kuin karkkihyllyjä, joiden äärellä lapsemme viettävät aikaansa.

Ruudun sisältö on nopeasti sulavaa sokeria mielelle, jolloin muu vuorovaikutus ei ole enää niin kiinnostavaa. Ruuduilla on kyllä ksylitoliakin tarjolla, mutta suhde sokerihöttöön on sama kuin kaupan karkkihyllyllä.

Ohjeet mielen reikiintymistä vastaan ovat aika helpot: yhdessä tekeminen, keskusteleminen ja lukeminen. Päivittäin ja riittävän pitkiä aikoja. Ja kuten hammashoitokin, niin tämäkin on perheiden yhteinen juttu, ei se muuten toimi.

Kirjoittaja on Tyrnävän seurakunnan kirkkoherra