Pääkirjoitus: Sukupolvesta toiseen?

Tuomas Kyrön luoma Mielensäpahoittaja on ollut oivallinen sukupolvitietoisuuden herättäjä. Mummojen ja pappojen sukupolvi on tuollainen ja meidän on tällainen, ja sen eroissa on jotain hämmentävän hauskaa.

Sukupolviteoriat selittävät useita ilmiöitä liittyen vaikkapa kuluttamiseen tai työelämään. Kirkon tuoreesta nelivuotiskertomuksesta käy ilmi vanhimpien ja nuorimpien sukupolvien isot erot. Näille sukupolville lapset, avioliitto, työ ja vapaa-aika ovat hyvin erilaisia asioita.

Sukupolvet eroavat myös paljon toisistaan suhteessa uskonnollisuuteen. 1990-luvulla syntyneet naiset uskovat poikkeuksellisen vähän perinteiseen kristilliseen opetukseen. Saman ikäluokan miehet ovat puolestaan huomattavan uskonnollisia.

”Sukupolvet ennen meitä vaivan teitä ovat täällä kulkeneet”, lauletaan virressä 147. Jokaisella sukupolvella on omat vaivansa.

Merkityksellistä kirkon elämän kannalta on pystyä luomaan puitteet ja mahdollisuudet seuraavalle sukupolvelle uskoa ja luottaa Jumalaan.
Meidän järjestämämme puitteet eivät ole välttämättä niitä puitteita, joita uusi sukupolvi havittelee. Käppyrät viittaavat siihen, ettei muodollinen jäsenyys enää kiinnosta. Perinteinen kristillinen oppi ei enää kiinnosta. Jumalanpalvelus ei kiinnosta.

On seurakuntaelämän 2.2 aika. Kirkko on yhteisö. Ihmiset eivät enää ota normeja ulkoapäin. Tulee olla tilaa ihmetellä Jumalaa itse. Lisää hiljaisuutta ja luontoa. Lisää vastuuta seurakuntalaisille. Tilaa luoda eläviä seurakuntayhteisöjä.

Ja sitten yksi asia. Edesmennyt pappani oli viisas mies. Hän sanoi jo kauan sitten, kuinka tärkeää on rukoilla tulevien sukupolvien puolesta.
Yksi teko tulevaisuuden kirkolle lähtee yksinkertaisesti tästä: rukoillaan lastemme puolesta ja heidän kanssaan.

Kirjoittaja on Haukiputaan seurakunnan kirkkoherra