Pääkirjoitus: Tarve tulla kosketetuksi

Ihmiselämän perustarpeisiin kuuluu tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tämä perustarve on ollut monilla koetteilla eri elämäntilanteissa, eikä tarvetta vähennä lainkaan haastava korona-aika.

Päinvastoin, monet huutavat sisäistä tuskaansa siitä, että kukaan ei näe ja kukaan ei kuuntele. 

Fyysinen, hyväntahtoinen kosketus on myös ihmisen perustarve. Koskettaminen on tällä hetkellä yleisesti tauolla, se on nyt välttämätöntä pandemian aikana. Kosketetuksi tulemisen kaipaus kuitenkin elää monissa vahvana ja on kokonaisvaltaista. 

Suomalainen vuorovaikutuksen tapa on huomioni mukaan kehittynyt. Ainakin puhe lähimmäisten huomioimisen ja auttamisen tärkeydestä on lisääntynyt. Esimerkiksi presidentti Sauli Niinistö on ollut tässä suhteessa merkittävä arvojohtaja. 

Tästä huolimatta pelkkä yleisen tahtotilan kehittyminen ei auta tuskaansa huutavaa ihmistä. 

Apostoli Johannes aikoinaan muistutti välinpitämättömyyden vaarasta: ”Älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.” 

Välinpitämättömyys ihmisessä on kuin uni, jota ei tunnista. Se on kuin painajainen, jota ei huomaa. Eikä ongelman ytimessä ole niinkään muut ihmiset, vaan jokaisen oma sisin. 

Ihmisen elämän syvät kysymykset nousevat poikkeusaikoina vahvemmin pintaan. Kirkon tärkeä tehtävä korostuu. Kirkon perustehtävän juuret ovat vahvat. Lopulta ihminen kuitenkin etsiytyy lähteiden äärelle. 

Muun muassa seurakuntien virtuaalilähetykset tuovat lohtua ja turvaa. Hätääntynytkin ihminen voi saada rauhan. Jumalan sana ja hoitava musiikki tuovat turvan. Ihminen tulee lopulta kosketetuksi –  Jumalan armosta.

Kirjoittaja on Oulunsalon vs. kirkkoherra