Kuvat tulevat avuksi, kun sanat loppuvat

Oulunsalon kappalainen Jukka Joensuu asettelee seurakuntasalin pöydälle valokuvia. Yhdessä niistä yksinäinen kapustarinta katselee tyynesti eteenpäin. Toinen kuva on otettu valkokukkaisista tupasvilloista, jotka saavat täydellisen taustan sinisestä taivaasta.

Joensuun ottamissa talvisissa kuvissa kaksi kaurista vieritysten katsoo peltomaisemassa eri suuntiin. Asetelma herättää ajatuksia ihmismaailmasta, jossa tähyillään välillä eri suuntiin – myös yhdessä ollessa.

Eräässä toisessa talvikuvassa koivunrungot saavat vedenpinnasta peilin. Heijastus on kirkas ja kaunis.

Metsäkuvassa tiheän puuston taustalla näkyy valoisa polku. Eksyneelle tai eksymistä pelkäävälle näkymä on lohdullinen: pienemmälläkin tiellä on usein toisia kulkijoita, joilta voi kysyä suuntaa perille.

Jukka Joensuun kuvaa usein juuri luonnon ihmeellistä kauneutta.

Valokuvat voivat olla kriisityön tukena

30 luontokuvaa on niin sanottuja tunnekortteja. Kuvakokonaisuus syntyi osana Joensuun kriisit ja traumat -erityiskoulutusta.

Valokuvat ovat yksi työkalu päästä käsiksi ajatuksiin ja tunteisiin, joiden sanoittaminen on vaikeaa.

Moni Joensuun kuva puhuttelee kauneudellaan, kuten tuulihaukkaperheen tirkistelevä poikanen. Mielihyvän tuottaminen kuvan katsojille on tietoinen valinta:

– Kuvan valoisa tunnelma saattaa olla kannatteleva kokemus jollekulle. Se, mitä valokuvassa on, voi toimia turvapaikkana, joka antaa mahdollisuuden puhua myös vaikeista asioista.

Joensuun kommentti turvapaikasta on helposti jaettavissa, onhan luontoa usein kuvattu armolliseksi. Metsään, soille ja tuntureille jokainen voi mennä vapaasti omana itsenään.

– Koskaan ei voi tietää, mikä valokuvassa nousee koskettavaksi kohdaksi. Ehkä jokin aivan pieni asia. Se, mikä puhuttelee, on hyvin henkilökohtaista, Oulunsalon pappi jatkaa.

– Kuva tai jokin siinä voi satuttaa hyvässä tai pahassa myös johonkin tiedostamattomaan puoleemme itsessämme.

Joensuu kaavailee tunnekorttien käyttömahdollisuuksia:

– Ne voivat olla keskustelua täydentävänä lisänä erilaisissa ryhmätilanteissa esimerkiksi seurakunnissa tai palvelutaloissa. Muistojakin ne saattavat avata.

Urpiaiskuvasta tuli Jukka Joensuulle joulukuva.

Itseoppinut valokuvaaja viehättyi kuvien voimasta

Jukka Joensuu on harrastanut kuvausta pitkään, mutta aktiivisesti noin viisi vuotta. Valokuvien vaikuttavuus on yllättänyt hänet:

– Minulle on todettu, että kuvistani saa voimaa. Niissä on ollut kuvien katsojille tarttumapintaa heidän omaan elämäänsä. Tällaiset terveiset saivat minut innostumaan luontokorttien käytöstä tilanteissa, joissa kohdataan kriisejä tai traumatisoivia tilanteita kokeneita ihmisiä.

Joensuulle valokuvaus on opettanut kallisarvoisia asioita, kuten kärsivällisyyttä mutta toisaalta myös hetkeen tarttumista.

Eräästä lintukuvasta hän kertoo näin:

– Olin kameran kanssa liikkeellä kauniina alkusyksyn iltana Maisema oli hieman sumuinen, vaikka aurinkokin näyttäytyi. Halusin kuvata lentävän linnun ja jäin odottamaan pellonreunalla sen ilmestymistä.

– Onnistumisen tunne oli valtava, kun lintu vihdoin lensi kuvausetäisyydelle.

Mieluisan joulukorttikuvan saaminen edellytti valokuvaajalta malttia hiiviskellä kotipihalla:

– Oman kodin pihassa lenteli urpiaisia. Liikuin lähelle lintuja, eivätkä ne pelästyneet. Yksi yksilö suorastaan poseerasi minulle. Meistä taisikin tulla hetkeksi ystävät.

– Urpiaisvalokuva tuo minulle joulumielen.

Jukka Joensuu on kokenut usein, että onnistuneen luontokuvan ottaminen vaatii kärsivällisyyttä.

 Koskaan ei voi tietää, mikä valokuvassa nousee koskettavaksi kohdaksi. Ehkä jokin aivan pieni asia. Se, mikä puhuttelee, on hyvin henkilökohtaista.