Pääkirjoitus: Teot tuntuvat sanoja enemmän

Hädässä ihminen tarvitsee konkreettista apua, lohduttavia sanoja ja kuuntelevia korvia. Niitä meistä jokainen voi tarjota. Niitä tarjoaa myös kirkko kaikille apua pyytäville.

Armon ja lähimmäisenrakkauden pohjalle luotu kirkko ei ole – eikä saa olla – vain pyhiä sanoja.

Viimeisen reilun kahden kuukauden aikana seurakunnat ovat toimineet monin tavoin. Ne ovat kartoittaneet avuntarvetta puhelimitse, tarjonneet hengen ravintoa suorina lähetyksinä verkossa ja radiossa ja täyttäneet vatsoja.

Niin ruumis kuin henki tarvitsevat ravintoa. On tärkeää, että apua annetaan myös konkreettisella tavalla. Vaikka rukouksessa on voimaa, ilman ruokaa ei kukaan elä.

Perustarpeista on huolehdittava ensimmäisenä. Oulussa seurakuntien emäntien tekemät take away -ateriat ovatkin rasioihin pakattua lähimmäisenrakkautta.

Seurakunnissa diakoniatyöntekijät auttavat kaikkia yhteydenottajia tasaveroisesti. Yhdessä mietitään keinoja päästä taloudellisesta ahdingosta ja ruokakasseja jaetaan tarvitseville viikoittain.

Tarve ruumiin ja hengen ravinnolle on koko ajan olemassa.

Parasta aikaa seurakunnissa suunnitellaan kesän toimintoja. Vaikka kokoontumisrajoituksia yhä on, myös poikkeusaikana elämä jatkuu. Tarve ruumiin ja hengen ravinnolle on koko ajan olemassa.

Lapsille tulisi olla tarjolla mahdollisimman paljon kerhoja. Senioreille vaikkapa pihakonsertteja tai muuta turvallista, mutta yhteisöllistä toimintaa. Toiveita kannattaa kysyä kohderyhmiltä itseltään.

Ei tarvitse olla auttamistyön ammattilainen voidakseen auttaa lähimmäistään. Jokainen meistä voi tehdä jotain ja osallistua voimiensa mukaan.

Ensiksi on hädän tullen rohjettava kertoa siitä jollekulle. Sen jälkeen mietitäään yhdessä, mitkä teot auttaisivat parhaiten.