Pääkirjoitus: Toivoa voi rakentaa

Läpi lukkojenkin Herra Jeesus tulla voi. Näin laulamme pääsiäisvirressä.

Kirkollamme on ajankohtainen Ovet auki -strategia. Maailmanlaajuisesti lukkoja lisätään. Yhteyden ja kanssakäymisen ovia suljetaan. Pelon ilmastossa ihmiset eristäytyvät.

Huomisen rakentaminen väistyy kansainvälisen politiikan keskiöstä. Tilalla on sotapolitiikka. Muutos kertoo ihmisyyden rappiosta. Onko rappio uusi ilmiö vai onko kyse siitä, että syntiinlankeemuskertomuksen sanoma ihmiskunnan turmeltuneisuudesta on tullut näkyväksi?

Kiovan pormestari Vitali Klytško toteaa Helsingin Sanomille: ”Olimme jo kerran Neuvostoliitossa emmekä halua sinne takaisin” (HS 18.9.). Valitettavasti Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on vain yksi esimerkki ihmisyyden rappiosta.

Onko toivoa kansainvälisen ilon, rauhan ja rakkauden ajasta?

”Toivo on kyky nähdä, että on olemassa myös valoa huolimatta kaikesta pimeydestä”. Näin aktiivisesti määrittelee toivon tapaninpäivänä kuollut aikamme rohkea suunnannäyttäjä, rauhannobelisti Desmond Tutu.

Rauhan ja sovinnon rakentajana hän teki näkyväksi sen, että toivoa voi rakentaa. Tutu vieraili Suomessa 11 vuotta sitten. Hänen viestinsä oli, että meidät on luotu riippuvaisiksi toisistamme. Minä tarvitsen sinut ollakseni minä, sinä tarvitset minut ollaksesi sinä.

Paisuviin puolustusbudjetteihin viitaten hän totesi, että Jumalan perheväki ei ole pitänyt hyvää huolta toisistaan, saati tästä ainoasta maailmasta. Nuoria hän kannusti: ”Älkää antako meidän aikuisten tartuttaa kyynisyyttämme teihin.”

Kyynisyyteen ei meillä aikuisillakaan toki ole syytä vajota. Vihan lietsojia ja muurien rakentajia riittää. Kuitenkin hitusessa Jumalan hyvyyttä on voimaa enemmän kuin säkillisessä pahuutta. Tämä on Jumalan maailma. Tähän maailmaan hän on kutsunut meidät työtovereikseen. Jumala itse on perimmäinen toivomme. Hän on toivo, joka kantaa.

Kirjoittaja on Karjasillan seurakunnan kirkkoherra