Pääkirjoitus: Tulevaisuuden ja toivon kirkko

Kevät tuo mukanaan muutoksen: luonto herää, koulut päättyvät ja seurakunnissa suunnataan kohti kesän toimintaa.

Muutokset pysäyttävät kysymään: mitä jättää taakse, mitä kohti kulkea?

Søren Kierkegaard muistutti: “Elämän voi ymmärtää vain taaksepäin ja kuitenkin sitä on elettävä eteenpäin.”

Yksi kevään merkeistä on toukokuinen kirkolliskokous. Kirkolliskokous ylitti valtakunnallisen uutiskynnyksen kahdessa asiassa.

Ensinnä päätettävänä oli piispainkokouksen esitys rinnakkaisten avioliittokäsitysten sisällyttämisestä kirkkojärjestykseen.

Esitys ei äänestyksessä saanut määräenemmistön kannatusta.

Sen sijaan yksi päätös hyväksyttiin täysin yksimielisesti ja tuo kirkolle uutta: sähköinen äänioikeusrekisteri otetaan käyttöön välittömissä vaaleissa.

Tämä on yksi osoitus siitä, että kirkko elää ajassa.

Kirkolliskokous teki myös tärkeän henkilövalinnan. Uudeksi kansliapäälliköksi valittiin Tuiran kirkkoherra Niilo Pesosen Oulusta.

Onnea ja siunausta Niilolle! Hän tuo pohjoista näkökulmaa kirkon johtoon.

Toinen mediahuomiota saavuttanut avaus kirkolliskokouksen yhteydessä liittyikin pohjoiseen alueeseen.

Arkkipiispa Tapio Luoma pyysi virallisesti kirkon puolesta anteeksi kirkon kyvyttömyyttä toimia kristillisten arvojen mukaisesti suhteessa saamen kansaan.

Tätä sovinnon suuntaa ovat jo aiemmin näyttäneet Oulun piispat Samuel Salmi vuonna 2012 ja Jukka Keskitalo vuonna 2022 esittäessään omat anteeksipyyntönsä.

Anteeksipyyntö on avaus uudelle.

Kevään muutoshetkissä on tapana laulaa suvivirsi. “Jo joutui armas aika…” on yhtä aikaa hyvästelyä ja tervetulotoivotusta.

Suvivirsi kantaa rukousta ja kiitosta Jumalan hyvyydestä. Ajasta aikaan on Jumala siunannut ja siunaa.

Jumala sanoo: “Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11).

Kirjoittaja on Tyrnävän seurakunnan vt. kirkkoherra