Pääkirjoitus: Viestinnässä on kysymys olemassaolosta

”Onnistunut viestintä vaatii seurakunnilta resursseja. Tarvitaan ihmisiä ja tarvitaan määrärahoja. Viestintään panostaminen on arvovalinta”, kirjoittaa Rauhan Tervehdys ry:n hallituksen puheenjohtaja Erja Oikarinen.

Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesus lähetti 72 opetuslastaan edellään jokaiseen kylään, jonne hän itse aikoi mennä, evästäen heitä: ”Kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi: ’Rauha tälle kodille.’ Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan.”

Oulun seurakuntien viime vuonna teettämästä mielikuva- ja empatiakyselystä ilmenee, että printtimedian merkitys on edelleen vahva. Rauhan Tervehdys on yli 45-vuotiaille tärkein tiedon lähde seurakunnasta. Alle 45-vuotiaat hakevat tietoa eniten nettisivuilta, ja toiseksi eniten Rauhan Tervehdyksestä. Alle 25-vuotiailla sosiaalinen media nousee näiden edelle.

Seurakuntalehden merkitys korostuu tiedottamisen lisäksi yhteisöllisyyden vahvistamisen, hengellisen kasvun edistämisen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineenä.

Rauhan Tervehdys lisää vuorovaikutusta myös seurakuntien välillä. Kun toisenkin seurakunnan tapahtumatiedot, tarinat ja kokemukset ovat luettavissa lehdestä, on helppoa lähteä käymään jossakin kiinnostavassa tilaisuudessa naapurikunnan puolella.

Rauhan Tervehdyksen ilmestyminen koteihin kertoo, että kotiseurakunta on olemassa ja sinua varten. Varsinkin vähemmän osallistuvien kohdalla on tärkeää, että viesti Jumalan rakkaudesta ja seurakunnan kutsuvasta yhteisöllisyydestä välittyy.

Onnistunut viestintä vaatii seurakunnilta resursseja. Tarvitaan ihmisiä ja tarvitaan määrärahoja. Viestintään panostaminen on arvovalinta. Viime kädessä viestintäkysymys on olemassaolon kysymys.

Jos kristityt eivät olisi toimineet viestijöinä Jeesuksen lähetyskäskyn mukaisesti, ei viesti Jumalan pelastavasta armosta olisi koskaan tavoittanut muita kuin ensimmäiset paikalliset Jeesuksen aikalaiset.

Kirjoittaja on Rauhan Tervehdys ry:n puheenjohtaja ja Kempeleen kirkkoherra


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää