Pääkirjoitus: Yhä useampi seniori lukee verkkolehtiä

”Rauhan Tervehdys on vastaus monen senio­rin toiveisiin. Paperilehti jaetaan ilmaiseksi kaikkiin tilaajaseurakuntien alueiden kotitalouksiin ja myös verkkolehti on luettavassa täysin ilmaiseksi”, vinkkaa Elsi Salovaara.

Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminta teki vuosi sitten kyselyn seniorien käyttämistä medioista ja ajankohtaisen tiedon lähteistä.

Vaikka ikääntyneet eivät ole median käyttötavoiltaan yhtenäinen ryhmä, useissa tutkimuksissa on havaittu, että digitaitoisten osuus vähenee ja digiosaaminen heikkenee iän kasvaessa.

65–74-vuotiaista vain puolella on vähintään digitaaliset perustaidot. 75–89-vuotiaista digitaidottomien osuus on jopa 78 prosenttia.

SeniorSurfin kyselyyn vastasi 800 senioria. Vastausten mukaan television ja radion jälkeen kolmanneksi seuratuin uutiskanava olivat paperilehtien digiversiot ja verkkolehdet, joita seurasi 62 prosenttia vastaajista. 60 prosenttia senioreista vastasi myös lukevansa perinteisiä paperi- eli printtilehtiä.

Vastauksissaan seniorit kertovat, että heidän median käyttöään voisi lisätä, jos siihen olisi aikaa ja osaamista, ja jos olisi varaa tilata printtilehti tai enemmän maksuttomia vaihtoehtoja.

Rauhan Tervehdys on vastaus monen senio­rin toiveisiin. Paperilehti jaetaan ilmaiseksi kaikkiin tilaajaseurakuntien alueiden kotitalouksiin ja myös verkkolehti osoitteessa www.rauhantervehdys.fi on luettavassa täysin ilmaiseksi.

Myös kävijätilastot osoittavat, että yhä useampi on löytänyt Rauhan Tervehdyksen verkkolehden. Sivuston luetuinta antia ovat olleet painettujen lehtien näköislehtiversiot.

Moni kuitenkin palaa sivustolle useamman kerran viikossa lukemaan tuoreimpia uutisia, jotka ilmestyvät paperilehdessä vasta seuraavalla viikolla.

Kannustan jokaista ikään katsomatta tutustumaan sivustoon. Antakaa meille palautetta sen toimivuudesta ja jutuista. Siten saamme tehtyä yhä parempaa sisältöä kaikenikäisille.

Kirjoittaja on Rauhan Tervehdyksen päätoimittaja


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää