Satu Haapanen on tehnyt kaksi vuotta työtä vuoropuhelun hyväksi

Oululaisvaikuttajan terveiset Israelista: kunnioittava uskontopuhe rakentaa rauhaa. Haapanen on mukana myös Oulun hiippakunnan lähetysjuhlilla Ranualla.

Elokuun alku toi medioihin tutulta kuulostavan uutisen: Israelin ja Palestiinan väestöryhmien välit ovat jälleen kiristyneet ja pelkona on uusien väkivaltaisuuksien leimahtaminen.

Uutisen äärellä monen ajatus saattoi olla: Eikö Israel–Palestiina-jännite ratkea koskaan? Eikö vuosikymmenetkään riitä rauhan löytymiseen?

Oulun kunnallispolitiikassa vaikuttaneen Satu Haapasen kaksi vuotta kestänyt työpesti Suomen Lähetysseuran palveluksessa Israelissa on päättymässä elokuun lopussa.

Jerusalemissa sijaitsevan Felm-keskuksen johtaja osallistuu maailman tulevaisuus -aiheiseen keskusteluun Oulun hiippakunnan lähetysjuhlilla Ranualla 26. elokuuta.

Millaiset työtehtävät Israelissa ovat tuoneet sinulle uskoa ja luottamusta uskontojen välisen vuoropuhelun merkityksellisyyteen, kun tavoitteena on rauhallisemman tulevaisuuden rakentaminen?

– Felm-keskuksen tavoitteena on edistää rauhaa ja sovintoa mahdollistamalla vuoropuhelu alueen eri uskontoa tunnustavien välillä. Luottamusta ovat tuoneet kaikki tilaisuudet, joissa eri taustoista tulevat ihmiset ovat kokoontuneet yhteen.

– Kohtaamisissa Felm-keskuksessa ihmisillä on mahdollisuus kertoa toisilleen uskonnostaan luottamuksen ja hyvän tahdon ilmapiirissä.

– Tärkeää tällä alueella on viholliskuvien purkaminen ja pelon ilmapiirin vähentäminen. Se tapahtuu henkilökohtaisten kohtaamisten ja toisten maailmankatsomusten arvostamisen kautta.

Siirtyvätkö aiempien sukupolvien konfliktit kostonkierteineen vääjäämättä sukupolvelta toiselle vai voisiko Israelin eri väestöryhmien nuorilla olla edessään vähemmän väkivaltainen tulevaisuus?

– Viholliskuvien rakentaminen tai toisen kokonaan huomiotta jättäminen vaikuttaa yleiseltä ilmiöltä, jolloin on hankala nähdä yhteistä tulevaisuutta. Sitten on nuoria ja heidän perheitään, jotka haluavat rakentaa rauhanomaisia suhteita väestöryhmien välille. Jerusalemin nuorisokuoro on tästä yksi esimerkki.

Opettivatko kokemuksesi Israelissa, mitä jokainen suomalainen ja mitä päättäjät voivat tehdä omassa maassamme tulevien sukupolvien hyvän huomisen eteen?

– On tärkeää pitää huolta, että jokaisen ihmisarvoa kunnioitetaan ja varjellaan perustuslain keinoilla. Lisäksi meidän on tärkeää oppia ymmärtämään toisen ihmisen kulttuuria ja hyväksyä erilaisuus.

– Suomi on pieni maa ja onkin merkityksellistä ottaa kaikki mukaan ja pitää kaikki mukana yhteiskunnassamme. Meidän täytyy ymmärtää, että maailmassa elää miljardeja ihmisiä, joiden elämäntavat poikkeavat omistamme.

– Kaikki erilaiset kohtaamiset ja tilaisuudet, joissa opimme toisiltamme, ovat tärkeitä.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää