Vaalipostia: Kasvua vai kuihtumista?
”Kirkkomme suuri rikkaus ovat aktiiviset seurakuntalaiset, joiden työn varassa on paljon seurakuntiemme perustoimintaa. Tämä voimavara on enenevässä määrin vaarassa jäädä pimentoon seurakuntien viranhaltijoilta”, Jukka Paananen muistuttaa.
Olen saanut neljä vuotta hiippakuntavaltuuston puheenjohtajana seurata kirkon haasteita paljon laajemmin kuin pelkästään yhden seurakunnan näkökulmasta. Hiippakuntamme seurakunnilla on useita, yhteisiä haasteita, joista tässä keskityn yhteen.
Hiippakuntamme oma strategia linjaa: ”Etsimme yhdessä seurakuntien kanssa uutta toimintakulttuuria, jossa seurakuntalaisen osallisuus ja vapaaehtoisuus vahvistuvat.”
Kirkkomme suuri rikkaus ovat aktiiviset seurakuntalaiset, joiden työn varassa on paljon seurakuntiemme perustoimintaa. Tämä voimavara on enenevässä määrin vaarassa jäädä pimentoon seurakuntien viranhaltijoilta.
Monessa seurakunnassa etenkin kristilliset järjestöt ja herätysliikeväki nähdään kilpailijoina eikä seurakuntalaisina, jotka tukevat seurakuntien perustehtävän mukaista toimintaa.
Omassa lapsuudessani muun muassa lähes kaikki kotiseurakuntani pyhäkoulujen ja kerhojen vetäjät tulivat herätysliikkeiden piiristä. Se oli suuri rikkaus, ei uhka.
Kaikki vapaaehtoiset ovat valtava resurssi, jolla seurakunnat voisivat ensinnäkin helpottaa työntekijöiden työtaakkaa. Toiseksi vapaaehtoiset ovat tulevaisuudessa välttämätön resurssi, jonka avulla voidaan taata perustoimintaa varsinkin pienissä ja köyhissä seurakunnissa.
Hiippakuntamme strategisen linjauksen yksi kohta kuuluu: ”Edistämme yhteistyötä ja vuoropuhelua hiippakuntamme alueella toimivien herätysliikkeiden kanssa.”
Toivon, että tästä edetään käytäntöön. Se koituisi seurakuntiemme ja koko kirkkomme parhaaksi.
Jukka Paananen
Ehdolla kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoon maallikkojen vaalissa
Elämän lähteellä -toimiva seurakuntaväki, Kokkola
=> Tutustu Oulun hiippakunnan pappis- ja maallikkoehdokkaisiin (Linkki Kirkon ehdokasgalleriaan)
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.