Martti Ahlstén: Loikka jota ei otettu

Koronapandemia johti siihen, että seurakunnat siirsivät jumalanpalveluksia verkkoon ja osa on jatkanut näitä striimauksia pandemian jälkeen.

Tämä tapahtui kiitettävän nopeasti ja tehokkaasti.

Tästä innostuneena kirkon piirissä alettiin puhua, että jumalanpalveluselämässä otettiin digiloikka.

Tosiasiassa sellaista loikkaa ei ole otettu.

Digiloikka tarkoittaa sitä, että perinteisiä toimintatapoja ja prosesseja kehitetään ja tehostetaan digitalisaation avulla.

Se ei ole toimintatapojen kehittämistä, että viedään kamera ja mikrofoni kirkkoon ja striimataan se, mitä siellä tapahtuu.

Perusprosessissa eli jumalanpalveluksessa ei silloin uudistu tai kehity mikään.

Minusta näyttää siltä, että monissa seurakunnissa digiloikka nähdään vain teknisenä kysymyksenä: loikka on otettu, kun on hankittu välineet ja löydetty niiden käyttäjät.

Tilaisuutta etänä seuraava seurakuntalainen tuppaa unohtumaan.

Tyypillistä on, että jumalanpalveluksen toimittaja toivottaa etäyhteyden päässä olevat tervetulleiksi, mutta unohtaa heidät sen jälkeen. Pahimmillaan etäosallistujia ei muisteta lainkaan.

Niinkään yksinkertainen asia kuin seuravan virren numeron kuuluttaminen tai näyttäminen ruudulla ei usein näytä onnistuvan.

Myös virsien sanoja ja Raamatun tekstejä voisi näyttää.

Digitalisaatio ei tietenkään koske pelkästään jumalanpalveluksia vaan myös muita toimintamuotoja ja hallintoa.

Hyvä esimerkki onnistuneesta digiloikasta on suomalaiseen terveydenhuoltoon kehitetty digitaalinen etävastaanotto.

Siinä syntyi vakioitu toimintamalli, jossa yhdistyvät etäläsnäolo, suojattu ja tietoturvallinen kontakti, yhteys potilaskertomuksiin ja kansalliseen terveysarkistoon (Kanta) sekä laadunhallinta.

Kirkkohallitus on hiljattain julkaissut kirkon digitalisaatiostrategian 2026 – 2031 otsikolla Ihmislähtöisiä kirkon palveluita digitaalisesti.

95-sivuisessa dokumentissa riittää pureskeltavaa tuleville luottamushenkilöille, sillä heille tämän työstäminen lankeaa. Tai paremminkin työstämisen käynnistäminen, sillä prosessi ei tule olemaan nopea.

Terveydenhuollon etävastaanottojen kehittäminen kesti kymmenisen vuotta ja viilaus jatkuu edelleen.

Sekin kannattaa huomata, että terveydenhuollon etävastaanottojen kehittäminen ei lopettanut fyysisiä vastaanottoja.

Meidän tulee seurakunnissakin muistaa, että kasvokkain kohtaaminen on tehokkainta viestintää.

Siksi digitalisaatio ei saa olla itseisarvo vaan meidän tulee löytää ne kohdat, joissa digi auttaa ja tukee perustehtäväämme.

Tähän lopuksi vielä suora lainaus kirkon digistrategiasta:

Kirkon tulee kehittää digitaalisia vuorovaikutuksen muotoja täydentämään, ei korvaamaan, fyysistä kohtaamista. Sen tulee luoda toimintamalleja, jotka yhdistävät digitaalisen ja fyysisen läsnäolon Ihmislähtöisiä kirkon palveluita digitaalisesti tavalla, joka kunnioittaa sekä kristillisen uskon ruumiillista luonnetta että digitaalisen vuorovaikutuksen mahdollisuuksia ja on ekologisesti kestävää.

Martti Ahlstén

Haukiputaan seurakunta, Toimivat seurakuntalaiset