#Yhdessä2022: Muutosjohtajuus on joukkuepeliä sekin

Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva ja Oulun seurakuntayhtymän yhtymäjohtaja Pekka Asikainen keskustelivat yhdessä kirkkoherra Kari Kanalan kanssa muutosjohtamisesta paineiden keskellä.

Päävalmentaja Markku Kanerva kiteytti hyvän johtajuuden tärkeimmäksi asiaksi sen, miten kohtelee toisia ihmisinä. Oleellista on nähdä ihmisen potentiaali.

– Hyvä pelisilmä on tärkeää siinä, että saa luotua yhteishengen.

Kanervan mukaan hän kokee onnistuneensa, kun pelaajat ja joukkueen jäsenet kokevat yhteiset kokoontumiset perhetapaamisiksi.

Pekka Asikainen on tutkinut johtajuutta väitöskirjaansa varten. Kysyttäessä esimerkkiä hyvästä johtamisesta hän nosti esille entisen esimiehensä, emerituspiispa Samuel Salmen.

– Hän antoi pelikenttää ja sanoi että hoida homma. Se kertoi mielestäni arvostuksesta ja luottamuksesta.

Kenen on vastuu?

Niin Asikainen kuin Kanerva painottivat, että johtajan on pystyttävä ottamaan vastaan myös erilaisia näkemyksiä.

– Tullessani uuteen pestiin mietin, mikä on muutoksen tarve, keitä pidän tiimissä ja ketkä vaihdan. Otanko mukaan sellaisia, jotka uskaltavat kyseenalaistaa minua, Kanerva luettelee.

On tärkeää miettiä, paljonko tarvitsee muuttaa, sillä muutos nostattaa aina myös muutosvastarintaa.

Pekka Asikainen kertoi ohjeistavansa aina tiiminsä uusia jäseniä sanomalla: Sinun tehtäväsi on haastaa minut.

– En tarkoita sillä riidan haastamista, vaan uusien näkökulmien esiin tuomista. 

Hän totesi, että johtajan tulee kyetä myös korjaamaan omia näkemyksiään. Näin hän kertoi itse tehneensä viimeksi edellisillan yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessa.

Innokkaana jalkapallomiehenä tunnettu Kari Kanala kysyi kaksikolta, miten olla vahva johtaja ja samalla jakaa vastuuta, eli miten kentällä olevia johtajia tuetaan.

Kanerva painotti yhteistä vastuuta. Menestys ja tappio eivät ole vain päävalmentajasta kiinni. Sen on oltava yhteinen asia.

– Sanon aina palaverissakin, että tässä on kapteenisto ja tässä valmentajat, mutta odotan kaikkien kantavan vastuuta. Jos he huomaavat, ettei jokin toimi, se on tuotava esiin.

Onko kirkossa tulosvastuuta?

Yleisökysymyksissä Oulun poliisin edustaja totesi, että tehtäviin valittujen virkamiesten pitää ”mokata aika pahasti”, ennen kuin heille annetaan lähtöpassit. Hän halusikin tietää päävalmentajalta, miten johtaminen onnistuu pestissä, jossa on itse koko ajan lähtöuhan alla ”tulos tai ulos” -periaatteella.  

Kanervan mukaan pitää miettiä enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.

– Jos me ajatellaan positiivisesti, se näkyy kaikessa.

Kari Kanala kysyi Pekka Asikaiselta, onko kirkossa tulosvastuuta. Jos seurakunnan väkimäärä jatkuvasti vähenee, onko kirkkoherra siitä vastuussa ja pitäisikö hänen osata vetää siitä johtopäätökset.

– Kyllä kirkossakin on tulosvastuuta. Mutta johtajakaan ei voi muuttaa kansainvälisiä muutosvirtoja. Arkipäivän tekemisellä ja yksittäisillä kokemuksilla voi omalta osaltaan ohjata virtaa esimerkiksi kirkon suuntaan, Asikainen linjasi.

Oululainen seurakuntavaltuutettu puolestaan halusi tietää, miten johtaja innostaa virassa olevat vastuunkantajat ottamaan vastuuta, kun eivät ole potkujen alaisia.

Asikainen totesi, että jokainen henkilövaihdos on aina mahdollisuus.

– Johtajan on otettava asia puheeksi jos näyttää siltä, ettei työntekijä ole oikeassa paikassa.

Samoilla linjoilla oli myös päävalmentaja Markku Kanerva.

– Jos näen että pelaajissa on mätä omena, joka syö energiaa eikä luo sitä, hän ei se kuulu joukkueeseen. Pitää olla rohkeutta tehdä muutos.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää