Irtautuminen herätysliikkeestä voi tarkoittaa, ettei nuori enää käy kesän Suviseuroissa tapaamassa ystäviään. Näin ei kuitenkaan tapahdu välttämättä.

EXL-ryhmä aloittaa

20.2.20

Lestadiolaisesta herätysliikkeestä irtautuneille tytöille perustetaan Oulussa oma vertaisryhmä.


Riitta Hirvonen SRK/Arkisto

Maaliskuussa ensimmäisen kerran kokoontuva luottamuksellinen EXL-ryhmä on tarkoitettu 15–19-vuotiaille tytöille, jotka ovat irtautuneet vanhoillisles­tadiolaisesta herätysliikkeestä.

Ryhmään ovat tervetulleita myös tytöt, jotka ovat pitkään harkinneet liikkeestä eroamista.

Ryhmää vetävä nuorisotyönohjaaja Mono Kuoppala kertoo, että toiveita ryhmän perustamisesta on tullut muun muassa koulujen oppilashuollosta ja nuorilta itseltään.

Kuoppalan mukaan tuki nuorille on tärkeää elämäntilanteessa, jossa he ovat ottaneet etäisyyyttä kenties hyvinkin tiiviistä lähiyhteisöstään.

Tukea tarjolla myös silloin, jos nuori päättää palata

Kuoppala korostaa, ettei ryhmän tarkoitus ole ohjata nuorten päätöksiä mihinkään suuntaan.

– Nuoret päättävät itsenäisesti elämänsä suunnasta. Keskustelut samassa tilanteessa olevien muiden nuorten kanssa ovat varmasti monille tarpeellista tukea ja apua.

– Jos nuori päättää palata lestadiolaiseen liikkeeseen, tuemme häntä siinäkin valinnassa.

Kuoppalan mukaan irtautumisaikeiden taustalla on usein ristiriita herätysliikkeen virallisen opetuksen ja nuoren omien näkemysten välillä.

Ani harvoin päätös on tehty nopeasti

Kuoppalan mukaan päätöstä irtautumisesta ei tehdä yleensä äkkinäisesti eikä kevyin perustein. Sitä on saatettu miettiä hyvinkin pitkään.

EXL-ryhmässä puhutaan muun muassa tunteista, mahdollisista kipukohdista ja arjen kysymyksistä uudessa elämäntilanteessa, jossa nuori elää ilman yhteyttä tuttuun liikkeeseen.

– Sovellamme ryhmässä Voimaneidot-menetelmää, Kuoppala kertoo.

Voimaneidoissa nuoret naiset oppivat muun muassa tunteidensa sanottamista.

– Käymme läpi asioita, jotka auttavat ja tuovat voimia elämään. Yhdessä voimme miettiä esimerkiksi, mikä on nuoren uusi yhteisö, jos vanha katoaa elämänpiiristä.

– Mielestäni on hienoa, että nuoret haluavat pohtia oman elämänsä isoja kysymyksiä seurakunnan toiminnassa, Kuoppala sanoo.

Nuorisotyönohjaaja on kuullut monenlaisia tarinoita

Oulun tuomiokirkkoseurakunnan nuorisotyönohjaaja Mono Kuoppala on tehnyt työtä nuorten parissa pitkään ja siksi myös tarinat irtautumisista lestadiolaisesta herätysliikkeestä ovat hänelle tuttuja.

– Nuorten kertomat kokemukset ovat yksilöllisiä. Niissä voi olla paljonkin eroavaisuuksia.

– Parhaimmillaan nuorella säilyvät hyvät välit kotiin, vanhempiin ja sisaruksiin, sekä ystäviin liikkeen parissa.

– Pahimmillaan läheisiin ihmissuhteisiin tulee säröjä ja nuori kokee niin sanottujen entisten kavereidensa taholta kiusaamista ratkaisunsa johdosta.

– Harvoin olen kuullut, että lähtemispäätös olisi katkaissut suhteet kotiin kokonaan.

Kuoppala painottaa, ettei tarinoissa kerrota useinkaan irtautumisen perusteeksi sitä, että nuori haluaa viettää ”villiä elämää” ilman tiukkoja sääntöjä. Syyt ratkaisuun ovat muualla.

Kuoppalan lisäksi ryhmää ohjaa erityisnuorisotyönohjaaja Ansku Saukkomaa Oulun seurakuntayhtymästä.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset  Kuoppalalle, p. 040 5747124 tai  Saukkomaalle, p. 040 574 7119.

Millaisia ajatuksia tämä juttu herätti?
Kerro terveisesi toimitukselle.

 

Uudet arvot tilalle

Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen SRK:n puheenjohtaja Matti Taskila, miten vanhoillislestadiolainen liike suhtautuu nuoriin, jotka eroavat herätysliikkeestä?

– Opetamme ja puhumme, ettei irtautuneita saa syrjiä heidän ratkaisunsa seurauksena.

– Ilman muuta kaikilla lapsilla, olivatpa he liikkeeseen kuuluvia tai eivät, on sama paikka vanhempiensa sydämessä.

– Tästä ei ole liikkeessä kahta puhetta. Lähtevien puolesta vanhemmat rukoilevat paljon, he ovat yhä rakkaita läheisilleen.

Miksi osa nuorista erkaantuu liikkeestä?

– Ratkaisu on aina henkilökohtainen ja usko on Jumalan antama lahja. Ajattelen, että uskomisen merkitys on vähentynyt niiden elämässä, jotka irtautuvat. Uskomisen sijasta heidän sydämelleen tulee muita asioita ja arvoja, jotka vievät eroon uskonyhteydestä.

– Ehkä ystävät ovat vaikuttaneet lähtöpäätökseen, mutta toiset ovat kenties sanoneet, että ”älä lähde”.

– Sen haluan lähtijöille sanoa, että Jumala rakastaa luomaansa ihmistä ja sanansa mukaan kutsuu takaisin yhteyteensä.

Millaisia ajatuksia tämä juttu herätti?
Kerro terveisesi toimitukselle.

Lue myös tämä jatkojuttu aiheeseen:

Uutinen lestadiolaisuudesta eroa harkitsevien nuorten ryhmästä herätti kysymyksiä

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko Oulun tuomiokirkkoseurakunta