Diakoniatyöntekijä Tellervo Kianto ja diakoniatyön opiskelija Terhi Huurre osallistuivat päihdetyön tavoiteryhmään.

Päihdetyön vertaisryhmät ovat ennen kaikkea armollisia yhteisöjä

28.2.20

Oulun seurakuntien päihdetyöntekijät törmäävät kiperiin miksi-kysymyksiin, kuten miksi joku raitistuu ja toinen ei. Varmoja vastauksia on harvoin tarjolla.


Teksti ja kuvat: Riitta Hirvonen

(Kursivoidut kohdat ovat 53-vuotiaan oululaisnaisen kokemuksia seurakunnan päihdetyön ryhmistä)

”Olin kuullut seurakunnan tekemästä päihdetyöstä Mielenvireydessä. Siellä oli ihmisiä, jotka kävivät myös seurakunnan ryhmissä. Päätin lähteä Naistenryhmään. Helppoa se ei ollut.

Kun aikoinaan tajusin, että päihteet ovat ongelmani, se oli shokki. Järkytys selittyy varmaan silläkin, että olen vanhoillislestadiolaisesta kodista ja siihen maailmaan alkoholi ei kuulunut.

Kynnys tulla uuteen ryhmään ei tullut siitä, että kokoonnuttiin seurakunnassa vaan siitä, että minun piti rohkaistua menemään muiden päihdeongelmaisten pariin.  En tiennyt, millaisia ihmisiä tapaisin. Päihteiden käyttäjistä on monenlaisia mielikuvia. Minullakin oli.

Todellisuudessa tutustuin ryhmässä hyvin tavallisiin ihmisiin. Minunkaan ei tarvinnut ryhtyä esittämään mitään muuta kuin mitä oikeasti olin.”

Oulun seurakunnissa päihdetyötä on tehty useita vuosikymmeniä.

Historia on niin pitkä, että ajankulu saa päihde- ja kriminaalityössä työskentelevän diakoniatyöntekijän Tellervo Kiannon hämmentymään: juhlittiinko seurakunnassa jossakin vaiheessa päihdetyön nelikymppisiä vai oliko juhlimisen syynä jo viisikymppiset?

Kiannon kanssa päihdetyötä tekee Oulun tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyöntekijä Riku-Matti Järvi.

Diakoniatyöntekijä Riku-Matti Järvi on usein mukana keskiviikkoisin Oulussa Keskustan seurakuntatalossa pidettävillä diakonian lounailla.

Miksi-kysymyksiä riittää, aina niihin ei ole vastauksia

Keskustellessa Järven ja Kiannon kanssa ymmärtää, että päihdetyössä on välillä enemmän kiperiä kysymyksiä kuin varmasti tosia vastauksia. Niin monenlaisia elämäntarinoita diakoniatyöntekijät ovat työssään kuulleet.

Yksi iso kysymys on, miksi joku tuntuu joutuvan kärsimään lähes koko elämänsä ja toinen näyttäisi pääsevän paljon helpommalla.

Vastausta tähän voi vain pohtia.

– Tottahan Jumala antaa meille kaikille eri elämänkäänteissä vapaan tahdon ja valinnanvapauden, mutta miksi valitsemme joskus niissä hetkissä niin väärin, että saamme kärsiä ratkaisuistamme ehkä pitkin elämäämme, Järvi miettii.

– Johdatukseen haluaisi luottaa jokaisen ihmisen kohdalla, Kianto lisää.

Lisää isoja kysymyksiä riittää: Onko kaikilla tapahtumilla ja sattumuksilla elämässä lopulta tarkoituksensa? Miksi joku raitistuu, mutta toinen ei siinä onnistu kovankaan yrittämisen jälkeen

Jälkimmäiseen kysymykseen Järvi vastaa näin:

– Raittius on mahdollinen, kun se on päihteiden käyttäjän oma päätös: Nyt riitti. Haluan toisenlaista elämää.

Raittius on mahdollinen, kun se on päihteiden käyttäjän oma päätös: Nyt riitti.

 

– Sinnikäs raitistumisessa pitää olla ja motivaatio siihen kova, Järvi ja Kianto ovat huomanneet vuosien varrella.

Läheisten ja vertaisten tuki on tärkeää

Läheiset ja heidän kannustuksensa ovat tärkeitä, kun tähtäin on päihteistä irtautumisessa. Kianto ja Järvi tietävät, että moni tarvitsee elämänmuutokseen myös vertaisten tukea.
Monen kohdalla raitistuminen on kamppailua – joskus jopa koko loppuelämän ajan.

”Nykyisin käyn Naistenryhmän lisäksi seurakunnan Tavoiteryhmässä. Se on tarkoitettu sekä miehille että naisille, joilla on ongelmia päihteiden kanssa. Emme me ryhmissä aina puhu päihteistä, mutta kyllä niistäkin.

Ryhmiin voi tulla, vaikka olisi itse epäonnistunut raitistumisessa. Kun kuulee muiden tarinoita, ymmärtää, että raittiit jaksot elämässä voivat olla pitkiä tai lyhyitä. Kaikenlaisten tilanteiden kanssa on elettävä.”

Myös valoisat tarinat kuuluvat päihdetyöhön

Oulun seurakuntien päihdetyössä järjestetään ryhmien lisäksi muun muassa leirejä ja retkiä.

Leireillä päästään välillä keskusteluissa syvyyksiin asti. Osallistujat tietävät, millaista elämä on päihteiden kanssa. Kenenkään ei tarvitse selitellä asioitansa.

Päihdetyöhön kuuluvat myös valoisat tarinat, esimerkiksi raitistumisesta.

– Ihmeitä tapahtuu ja niistä on kiva kuulla. On hienoa, kun joku tulee kertomaan kuukausien päästä raitistumispäätöksestään, että on tavoitteessaan onnistunut ja nyt elämään kuuluvat työ tai opiskelut.

Toivottomia tapauksia ei ole.

 

– Toivottomia tapauksia ei ole, diakoniatyöntekijät sanovat.

Päihdetyön leireillä veisataan usein virttä 338, Päivä vain ja hetki kerrallansa.  Leiriläiset kokevat virren sanat tosiksi omassa elämässään.

Raamattua on luettu, apua on ylhäältä pyydetty

Riku-Matti Järvi kertoo, ettei hengellisyys ole vieras asia päihdeongelmaisten parissa. Kiannon arvion mukaan erityisesti naistenryhmässä halutaan pohtia hengellisiä kysymyksiä.

– Asiakkaiden joukossa Raamattua on luettu. Sitä osataan siteerata, Järvi sanoo.

Hengellistä pohdintaa on sekin, kun ihminen kysyy ihmetellen, miksi apua ei ylhäältä aina tule. Ei, vaikka sitä tosissaan pyytäisi.

Herran tiet jäävät usein tutkimattomiksi, Järvi lainaa vanhaa sanontaa, jonka tietää synkäksi, mutta todeksi.

Avoimuus kuuluu päihdetyöhön

Järven ja Kiannon mukaan päihdeongelmaan liittyy usein raskaita epäonnistumisen, syyllisyyden ja häpeän tunteita. Osa asiakkaista puhuu niistä hyvinkin rehellisesti, kun kuuntelija löytyy kohdalle.

Diakoniatyöntekijät korostavat, että seurakunnan toimintaan mukaan tulevan ei tarvitse näytellä. Omat kuulumiset saa kertoa avoimesti ja luottamuksella.

Meille kerrotaan myös retkahdukset.

– Meille kerrotaan myös retkahdukset, Kianto sanoo.

– Mutta me työntekijät emme niiden perään kysele, he toteavat.

Jokaisen on oikeus ihmisarvoiseen elämään

Kirkko tekee päihdetyötä, koska uskon ytimessä on halu reagoida ihmisten hätään. Kirkko puolustaa myös jokaisen oikeutta ihmisarvoiseen elämään.

Järvi ja Kianto haluavat tarjota ihmisille ennen kaikkea lempeän ja armollisen seurakuntayhteisön, jossa ei edellytetä esimerkiksi lupausta täysraittiudesta.

– Sellainen vaatimus olisi monelle kohtuuton. Toiminnassamme on mukana iso joukko ihmisiä, jotka sanovat rehellisesti, ettei heidän tavoitteensa ole raitistua kokonaan.

– Elämänhallinnan säilyttäminen on kuitenkin tärkeää ja siihen me haluamme tarjota tukea, Järvi toteaa.

Diakoniatyöntekijät kuvaavat itseään uskollisiksi ja pitkäjänteisiksi työssään.

– Kanssamme voi myös rukoilla. Rukousta ja Raamattua ei tuputeta kenellekään, mutta rukoilemme mielellämme, jos joku kaipaa yhdessä hiljentymistä.

Rukousta ja Raamattua ei tuputeta kenellekään, mutta rukoilemme mielellämme, jos joku kaipaa yhdessä hiljentymistä.

 

Kiannon mukaan moneen muuhun auttajatahoon verrattuna diakoniatyössä tapaaminen onnistutaan yleensä järjestämään lyhyen ajan päähän eivätkä seurakunnan päihdetyön palvelut ole tarkoitettu vain kirkon jäsenille.

– Me emme kysy jäsenkirjoja. Ihmiset hyväksytään omana itsenään.

Päihdetyö palvelee myös peliongelmaisia, Kianto täsmentää.

Kannabiksesta puhutaan liian sallivasti

Sekä Järvi että Kianto on tehnyt päihdetyötä pitkään. Molemmat ovat nähneet muutoksia niiden ihmisten parissa, joiden keskellä he työskentelevät.

– Nuoria huumausaineiden käyttäjiä on aiempaa enemmän. Moni heistä on nuoresta iästään huolimatta jo tiukasti kiinni huumemaailmassa. Nuoret käyttäjät – jopa yllättävän nuoret käyttäjät – on iso muutos yhteiskunnassamme.

Nuoria huumausaineiden käyttäjiä on aiempaa enemmän.

 

– Myös lääkkeiden ja viinan sekakäyttäjiä on enemmän kuin vuosia sitten. Sekakäyttö on kasvava ongelma, Järvi sanoo.

– Linnatuomio voi olla päihdeongelmaiselle tai ainakin hänen läheisilleen jopa jonkinlainen helpotuksen huokaus, Kianto kertoo sen, mitä on kuullut erityisesti päihdeongelmaisten omaisilta.

Käyttäjän läheisistä tuntuu, että itselle tärkeä ihminen on turvassa vankilassa.

Kianto on pahoillaan siitä, että kannabiksen käytöstä puhutaan nykyisin niin usein myönteisesti.

– Se on huono homma, hän sanoo.

”Päihdetyön ryhmissä minulla on samassa veneessä -fiilis. Työntekijät ovat tasavertaisia meidän kanssamme. Naistenryhmässä minut otettiin aikoinaan vastaan kunniottavasti, niin minä koin.”

=> Kommentoi ja anna palautetta jutusta

Päihdetyön kevät 2020

  • Tavoiteryhmä, Keskustan seurakuntatalon Monitoimitila (Isokatu 17, Oulu), maanantaisin kello 10–12.
  • Naistenryhmä, Monitoimitila perjantaisin kello 13–15
  • Kohtaamispaikka huumeiden käyttäjien läheisille, Keskustan seurakuntatalo (sisäänkäynti Asemakatu 6, sisäpiha). Parittomien viikkojen torstaisin kello 17–19.
  • Diakonian aamu, Monitoimitila, tiistaisin kello 9–10.30.
  • Diakonian lounas, Keskustan seurakuntatalo, keskiviikkoisin kello 11–12.
  • A-leiri Juuma, Kuusamo, 30.3.–3.4.
  • Ryhmien viikonloppuleiri Rokualla 29.5.–31.5.
  • Päihdetyöhön kuuluvat vierailut Oulun ja Pelson vankiloissa sekä Oulun kaupungin Kenttätien palvelukeskuksessa.
  • Yhteystiedot: Tellervo Kianto, p. 040 7564 022 ja Riku-Matti Järvi, p. 040 5157 315

Lue lisää aiheesta:

Haukiputaan seurakunta Ihmiset ja elämä Karjasillan seurakunta Kiimingin seurakunta Oulujoen seurakunta Oulun tuomiokirkkoseurakunta Oulunsalon seurakunta Seurakunnat Tuiran seurakunta