Päihdemaailmassa syvällä olleet kertovat elämänmuutoksesta: raittiit vuodet ovat tuoneet elämään hyviä asioita

Yli 20 vuotta hurjaa päihteiden käyttöä ja sitten Markus Mäntylä kysyi itseltään: mitä minä haluan elämältäni? Päihdekierteessä pitkään elänyt Pia ymmärsi, ettei ollutkaan ujo, vaan häneltä puuttui kokemus puhumisesta selvinpäin.

 

Markus Mäntylä (kuvassa) tietää, että toisen ihmisen ymmärrys ja tuki vahvistavat päätöstä raitistua.

– Olin käyttänyt päihteitä 23 vuotta ennen kuin tuolle kaikelle kaaokselle tuli loppu. Nyt olen ollut raittiina kahdeksan vuotta. Raitistumisessani on ollut tärkeää saada tuki ihmiseltä, joka tietää, millaista taistelua päihteistä eroon pääseminen on.

– Minun oli tehtävä täyskäännös paikkakunnan vaihtoa myöten onnistuakseni siinä mitä halusin tulevaisuudeltani. Kaksi vuosikymmentä päihdeongelmaisena oli vienyt minut pohjalle.

– Olin menettänyt niin lapseni kuin terveyteni. Olin tehnyt rikoksia, koska se oli keino rahoittaa aineiden käyttö.

Mäntylä haki päihteistä irtautumiseen tukea A-klinikalta, mutta totesi nopeasti, että hänen paikkansa on AA-kerhossa.

Mäntylää puhutteli AA-ryhmäläisten rehellisyys. Hän oivalsi, etteivät naamiot kuulu kokoontumisiin eivätkä haluun tavoitella päihteetöntä tulevaisuutta.

– Ensin ajattelin, mitä minä teen tässä joukossa, mutta sitten kuulin ystävälliset sanat: otahan kahvia.

Mäntylä sai AA-kerhosta oman tukihenkilön, joka oli valmis tulemaan tueksi, vaikka keskellä yötä.

Vaikka raittiutta on takana useampi vuosi, Mäntylä käy AA-kerhossa edelleen 2–3 kertaa viikossa.

– Jos käynnit jäävät väliin, mieleni ryhtyy vaeltamaan menneisyyttä kohti. Ryhmät palauttavat rauhan tunteen.

Mäntylän päihdehistoria on pitkä ja rankka – hän aloitti bensan haistelun jo 12-vuotiaana.

Siksi hän uskaltaa sanoa, ettei kenenkään raittiutta kaipaavan kannata luopua toivosta.

– Raitistuminen alkaa siitä, kun halu päihteettömyyteen syntyy itsessä. Tämä on tosiasia.

Mäntylälle raittiit vuodet ovat tuoneet tullessaan monia hyviä asioita. Muun muassa välit lapsiin ovat korjaantuneet.

Tänä syksynä Markus Mäntylä aloitti kokemusasiantuntijana Oulun seurakuntien päihdetyön tavoiteryhmässä. Ryhmä tarjoaa vertaistukea päihdeongelman kanssa kamppaileville aikuisille miehille ja naisille.

Raitistuminen alkaa siitä, kun halu päihteettömyyteen syntyy itsessä. Tämä on tosiasia.

Kuulumiskierrokset vahvistavat itsetuntoa

Pia ja Kaarina ovat sitkeitä siskoja. Biologisia sisaruksia he eivät ole, mutta sitkeitä kyllä.

Molemmat ovat mukana Oulun seurakuntien Sitkeät siskot -ryhmässä, jossa on tarjolla naisille päihteettömyyttä tukevaa toimintaa.

Pian menneisyyteen ovat kuuluneet huumeet, lääkkeet ja alkoholi, mutta nykyisin hän elää raittiina ja viettää aikaansa muun muassa lastenlastensa parissa.

– Koko vanha elämäni päihteiden parissa on taaksejäänyttä. Oikeastaan kaikki asiani elämässä ovat menneet uusiksi.

Pia kertoo, että halu täyskäännöksen tekemiseen syntyi lopulta vankilassa. Ratkaisustaan hän haluaa pitää kiinni kynsin hampain.

Kaarina kuvailee juomistaan säännöllisen epäsäännölliseksi. Hänen pyrkimyksensä on lisätä raittiita päiviä elämäänsä.

Alkoholismin hoitoon käytettävä Antabus-lääke on Kaarinan mukaan hänen tärkeä kaverinsa.

– Menen eteenpäin päivä kerrallaan. Minun päihdehistoriani alkoi kauan sitten pussikaljan juomisesta.

Molemmat naiset kokevat sitkeiden siskojen kannattelevan heitä heidän arjessaan.

– Ryhmässä jokainen saa vuorotellen puheenvuoron. Kuulumiskierroksella on tärkeä merkitys itsetunnon vahvistajana, Pia kertoo kokemuksensa.

– Olen pitänyt itseäni ujona ihmisenä, jolle puhuminen muiden joukossa on vaikeaa. Nyt ajattelen, että en ehkä olekaan ujo, vaan kyse on ollut tottumattomuudesta puhua selvinpäin.

Sitkeissä siskoissa naiset ovat päässeet tutustumaan Elämäni portfolio -menetelmään. Sen avulla ryhmäläiset voivat tarkastella omaa menneisyyttään ja tulevaisuuttaan.

– Kun nyt katson elämääni taaksepäin, huomaan, mistä kaikesta olen selvinnyt. Sekin vahvistaa voimavarojani, Kaarina toteaa.

– Menneet pitää käsitellä, jotta katse voi olla eteenpäin, Pia uskoo.

Sitkeissä siskoissa ei arastella tunteiden näyttämistä. Tätä Pia ja Kaarina pitävät tärkeänä.

Tunteet pääsivät naisten ryhmässä valloilleen muun muassa silloin, kun ryhmäläiset pääsivät kertomaan voimabiiseistään. Sellaiseksi osoittautui muun muassa laulaja-lauluntekijä Irwinin levyttämä Maailma on kaunis -kappale.

Kun nyt katson elämääni taaksepäin, huomaan, mistä kaikesta olen selvinnyt. Sekin vahvistaa voimavarojani.

Oulun seurakuntien tavoiteryhmä kokoontuu maanantaisin klo 10–11 Sofia srk-keskuksessa (Isokatu 17). Sitkeät siskot -naisten ryhmä kokoontuu samassa paikassa perjantaisin klo 13.

Tukea on tarjolla

  • Oulun seurakuntien diakonisen päihde- ja kriminaalityön palvelut: Kaisa Jaakkola, kaisa.jaakkola@evl.fi, p. 040 756 4022 ja Jonna Ollakka, jonna.ollakka@evl.f, p. 040 730 4117.
  • Omien ryhmien lisäksi Oulun seurakunnat ja Pohde pitävät tiistaisin Sofia seurakuntakeskuksessa yhteistä vastaanottoa henkilöille, jotka toivovat muutosta päihteiden käyttöönsä.
  • Seurakunnat ja Nuorten Ystävien Verto-toiminta aloittavat tammikuussa 2025 vertaistukiryhmän omaisille, joiden läheinen on kuollut huumeisiin.
  • Lue lisää: oulunseurakunnat.fi/apuajatukea

 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää