Vainajat saateltiin tuoksuvassa arkussa kohti Eedenin puutarhaa

11.2.20

Kasvit ja yrtit olivat tärkeä osa entisajan hautaamismenoja. Pohjois-Pohjanmaan museon näyttely kertoo pohjoissuomalaisten hautaustavoista 1300–1800-luvuilla.


Teksti: Minna Kolistaja . Kuvat: Minna Kolistaja .

Menneiden vuosisatojen suomalaisten arjessa kasveilla ja hajuilla oli merkittävä rooli. Uskottiin esimerkiksi, että hyvät tuoksut torjuvat tartuntatauteja – kuolemansairauksien karkottamiseksi poltettiin rosmariinia ja katajaa.

Kun talossa vieraili kuolema, talo siivottiin katajakimpulla, jottei kalma tarttunut.

Kuoleman hajuja peitettiin erilaisilla tuoksuvilla ja antibakteerisilla kasveilla. Kirkonmenojen aikana nenän edessä heiluteltiin kirkkokimppua. Sillä pyrittiin peittämään kirkon alle haudatuista vainajista nousevaa epämiellyttävää mätänemisen hajua.

Pohjois-Pohjanmaan museon näyttely Huolella haudatut – arkeologisia tutkimuksia Pohjois-Suomessa kertoo pohjoissuomalaisten hautaustavoista 1300–1800-luvuilla.

– Vainajalle haluttiin varmistaa otollinen tila päästä taivaaseen. Arkkuun haluttiin tuoda kuoleman jälkeisen elämän tuoksua. Tavoitteena oli Eedenin puutarhan kaltainen tila ja sen luomiseksi käytettiin hyväntuoksuisia kasveja, selostaa Oulun yliopiston tutkija Annemari Tranberg.

Tuoksuvilla kasveilla ja yrteillä arkkuun oli tavoitteena oli Eedenin puutarhan kaltainen tila, kertovat Annemari Tranberg, Sanna Lipkin ja Titta Kallio-Seppä.

 

Akatemiatutkija Sanna Lipkin ja Tornionlaakson museon arkeologi Titta Kallio-Seppä kertovat, että kasveja käytettiin myös pehmusteeksi.

Pään alle tyynyksi koottiin heinää tai ruokokasveja. Arkun pohjalle pehmikkeeksi kerättiin muun muassa kuusenhavuja, tuohta, havupuiden purua, lastuja, varpukasveja, sammalta tai niittykukkia. Myös erilaiset yrtit olivat arkussa tavallisia. Yleinen hautaamisessa käytetty yrtti oli muun muassa rosmariini, joka symboloi muistamista ja ikuista elämää.

Lapsen arkkuun silkkiä ja helmiä

Erityisen kauniisti haluttiin haudata pikkulapsena kuolleet. Hautakaivauksissa tehtyjen löydösten perusteella tiedetään, että arvokkaita silkkitekstiilejä laitettiin lasten arkkuihin paljon useammin kuin aikuisille. Usein lapsen käteen asetettiin lisäksi lasihelmistä ja silkkikankaista valmistettu kukkakoriste.

– Lapsikuolleisuus oli 1800-luvun puoliväliin saakka korkea: noin 40 prosenttia lapsista kuoli alle 4-vuotiaina. Lapsen kuolema oli tuohon aikaan tavallaan odotettavissa oleva asia, mutta silti pienenä kuolleita surtiin, sanoo Sanna Lipkin.

Näyttelyssä aineistoa Hailuodosta, Oulusta ja Iistä

Huolella haudatut -näyttely tuo nähtäväksi arkeologisissa tutkimuksissa löytynyttä hauta-aineistoa, josta suurin osa on peräisin Oulun tuomiokirkosta ja Hailuodon vanhasta kirkosta.

Lasihelmiä ja kukkakoristeen jäänteitä Hailuodon vanhasta kirkosta. 
Hailuodon vanhasta kirkosta löytynyttä pitsiä.

 

Kirkkoon hautaaminen oli keskiajalta 1700-luvun loppuvuosikymmenille saakka yleinen hautaustapa. Aluksi kirkkoon haudattiin vain papisto ja varakkaampi porvaristo. Myöhemmin tapa yleistyi myös alempien säätyjen keskuudessa. Vainajan sielun uskottiin olevan paremmassa turvassa, kun hautapaikka oli kirkon läheisyydessä tai vielä parempaa jos sen katon alla.

Kirkkoon hautaaminen päättyi viimeistään vuonna 1822 annettuun keisarilliseen asetukseen.

– 1700-luvulla alettiin ajatella, että taudit leviävät pahojen hajujen kautta. Vuosisadan lopulla seurakunnissa alettiin perustaa asuinalueiden ulkopuolisia hautausmaita, sanoo Kallio-Seppä.

Näyttely pohjautuu Oulun yliopistossa tehtyyn monitieteiseen kirkkohautauksia ja pohjoissuomalaisia hautaustapoja käsittelevään tutkimukseen. Näyttelyn ovat tuottaneet Oulun yliopiston arkeologian alan tutkijat yhteistyössä  Pohjois-Pohjanmaan museon, Tornionlaakson museon ja Kemin historiallisen museon kanssa.

Huolella haudatut -näyttely pohjautuu Oulun yliopistossa tehtyyn monitieteiseen kirkkohautauksia ja pohjoissuomalaisia hautaustapoja käsittelevään tutkimukseen. (Kuva Sanna Lipkin)

 

Näyttelyssä on esillä hautalöytöjä erityisesti Oulun tuomiokirkon ja Hailuodon vanhan kirkon kaivauksilta.

Hailuodon 1980-luvulla esiin kaivettu esineistö on Kansallismuseon kokoelmissa, Oulun tuomiokirkon kaivauksissa 1998–2002 löytynyt esineistö puolestaan Pohjois-Pohjanmaan museolla.

Esineisiin tutustumisen lisäksi näyttelyvieras voi matkata virtuaalisesti Keminmaan kirkkoon ja kurkistaa 1600-luvun alussa Keminmaan kirkkoherrana toimineen Rungiuksen ihon alle.

Näyttelyssä on myös joitakin 1800-luvun kuolemankulttuuriin kuuluneita esineitä kuten suruviuhka ja surukorvakorut.

 

Neitsytkummi vastasi kummilapsensa arkun koristelusta

Kirjailija Sara Wacklin (1790–1846) kertoo Sata muistelmaa Pohjanmaalta -teoksessaan oululaisesta neitsytkummiperinteestä.

Naimattoman tyttökummin velvollisuus oli järjestää kummilapsensa arkkuun koristeet. Neitsytkummit järjestivät yön läpi jatkuneita kestejä, johon kutsuttiin muita nuoria.

Vaikka tilaisuudessa valmistettiin hautaseppelettä sekä koristeita arkun sisälle laitettavaksi, tilaisuus ei ollut luonteeltaan surullinen. Tilaisuuksissa juteltiin ja naurettiin. Usein kävi niin, että hautajaiskoristeiden valmistamisen lomassa syntyi romansseja ja sai alkunsa avioliittoja.

 

Samuli Paulaharju tallensi hailuotolaista kuolemankulttuuria

Kun kuolema tuli taloon, vetäistiin uuninpellit auki, jotta kuoleva sielu pääsi vapaasti liitämään ulos. Näin kuvailee hailuotolaista kuolemankulttuuria tallentanut kansanperinteen kerääjä, kirjailija ja valokuvaaja Samuli Paulaharju (1875–1944).

Ruumis pestiin, kuolleen päälle puettiin paita ja arkku kannettiin riiheen odottamaan hautajaisia.

Hautajaiset pidettiin sunnuntaina. Sitä edeltävänä perjantaina pitkin saarta kulkivat kutsujat, jotka ilmoittivat kuolinuutista ja kutsuivat hautajaisiin.

Hautajaiset alkoivat jo vainajan kotoa, mistä ruumis kuljetettiin hevospelillä hautausmaalle.

Hautajaisiin kuuluivat oleellisesti ruoka, viina, kahvi ja musiikki.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Hailuodon seurakunta Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Oulun tuomiokirkkoseurakunta Seurakunnat